Sivut

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Laura Honkasalo: Nuukaillen

Voiko kaunista turhuutta rakastava nykyihminen oppia yhtä järkeväksi kuin esiäitimme? Nuukailu on vaikeaa, sillä kuluttamisesta on tullut meille lähes elämäntehtävä. Kirjailija Laura Honkasalo joutui pohtimaan kulutustaan perhetilanteen muutoksen myötä. Kun kukkaronnyörit kiristyvät, mummon säästövinkit tulevat tarpeeseen. Taitavankin pihistelijän on silti syytä säilyttää maltti: hamstraaja joutuu vain ojasta allikkoon.

Löytöretkeily nuukailun maailmassa voi tarjota yllätyksiä ja itsetekemisen iloa. Kun karsii turhuuksia, avartuvat paitsi komerot myös mieli.

Laura Honkasalon Nuukaillen eli kuinka pelastin kukkaroni ja maailman (2014) oli mielestäni mielenkiintoista luettavaa ja luinkin sen hyvin nopeasti.


Kirjassa käydään järjestelmällisesti vinkkejä erilaisiin säästökohteisiin. Ruuan kerääminen luonnosta, jämäruokien käyttö, omatekoinen kosmetiikka, vaatteiden hankkiminen ja huoltaminen ja ylipäänsä ostelu, huonekalujen hankinta, sekä vielä lopuksi hamstrauksesta aiheutuvat ongelmat. 

Olen jo pitkään pyrkinyt välttämään turhan tavaran hankkimista ja miettimään ennen ostosta a) mihin sijoitan tavaran, b) voinko hyödyntää samaan tarkoitukseen jotain jo olemassa olevaa tavaraa ja c) pitääkö jostain luopua, jos ostan tämän tavaran (esimerkiksi tilanpuutteen vuoksi). Se karsii turhimmat ostokset mukavasti. Kotikin pysyy siistimpänä, kun tavaroilla on (ainakin periaatteessa) paikkansa. 

Nuukaillen lähestyy kysymystä eri näkökulmasta kuin juuri nyt niin pinnalla olevat konmarit ja muut raivaamiseen keskittyvät elämäntaito-oppaat, ja siksi se olikin niin virkistävää luettavaa, vaikka onkin jo muutaman vuoden vanha. Älä keskity karsimiseen, keskity siihen, ettei kotiin edes tule turhaa tavaraa. Samalla olet ekologinen ja säästäväinen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti