keskiviikko 21. helmikuuta 2018

L. M. Montgomery: Sateenkaarinotko

- Kunpa olisimmekin sepän lapsia, purnasi Faith vihaisesti etsiessään sukkia. - Silloin ihmiset eivät vaatisi, että meidän pitää olla parempia kuin muut.

Sateenkaarinotko on tavallaan paluu juurille. Anna Blythe unohdetaan kirjan päähenkilönä ja hän jää sivuosaan. Sivuosaan jäävät myös hänen lapsensa, joiden onnellisessa arkielämässä ei ole juurikaan kirjoitettavaa. Mutta onneksi kylään saapuu uusi pappi, neljän vilkkaan lapsen leski-isä. Pappilan lasten touhujen seuraamisessa riittääkin koko kylälle huolta. Pappilan lapset ystävystyvät heti Blythen perheen lasten kanssa, ja he viettävät aikaa rakkaassa Sateenkaarinotkossa.


Hajamielinen isä ei tunnu aina muistavankaan, että hänellä lapsia onkaan, ja jättää heidän kasvattamisensa iäkkään Martha-tädin vastuulle. Täti ei vain oikein kykene siihen, ja niin lapset päätyvät lopulta kasvattamaan itse itseään.

Sateenkaarinotko on sympaattinen ja herttainen tyttökirja, joka on klassikkoasemansa ansainnut. Ehkä mielestäni jopa Annan nuoruusvuosien jälkeen sarjan toiseksi parasta antia.


Helmet-lukuhaasteen kohta 19. Kirja käsittelee vanhemmuutta. Lisäksi osallistuu myös pian päättyvään Ajattomia satuja ja tarinoita-haasteeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti