Pölynimuri on hyvä esimerkki. Luovuin siitä, koska se oli vanhanaikainen, ja pyyhin lattiat tunnollisesti paperipyyhkeillä ja puhdistusliinoilla. Lopulta totesin, että siihen meni liikaa aikaa, ja jouduin ostamaan uuden imurin.
No kyllä! Minäkin ajattelin, ettei imuri tuota minulle mitään iloa (en silti aikonut luopua siitä). Mutta ehkä tuottaakin verratuna tilanteeseen, jossa minulla ei olisi imuria! Kirjoittajan esittämä esimerkki kertoo kuitenkin siitä, kuinka erilaisessa kulttuurissa hän elää. Lattioiden pyyhkiminen puhdistusliinoilla? Montakohan neliötä hänen asunnossaan oikein on? Neliöistä puheenollen Konmari antaa esimerkin: Mutta miehen alue, toisin sanoen puolet heidän noin 13 neliömetrin kokoisesta huoneestaan, oli alkanut vaivata häntä. Se panee minut pohtimaan, että jos lähtökohta on se, että pariskunnalla on yhteensä käytössään noin 13 neliömetriä, siellä ei todellakaan voi säilyttää mitään, mikä ei tuota iloa, ei mitään "varmuuden vuoksi".
Ja jos kaikki tavarat ovat yhdessä tai kahdessa huoneessa, lienee täysin mahdollista kantaa kerralla huoneen lattialle vaikkapa kaikki paperitavara. Kun käytössä on hieman enemmän tilaa, kaiken purkaminen kerralla esiin vastaa lähinnä... no kauniisti sanottuna tuhoon tuomittua yritystä. On parempi aloittaa tavoitteesta, joka on mahdollista saavuttaa. Jos tavaraa on liikaa, ja kuvittelee, että ainoa tapa saada järjestystä elämäänsä on käydä kaikki läpi kerralla... No, se voi aiheuttaa sen, ettei koskaan tule aloittaneeksi.
Mutta toisaalta tässä toisessa Konmari-kirjassa kerrotaan, että prosessi voi kestää kuukausia eikä sitä tarvitse saada kerralla valmiiksi. Siksi suosittelisin luettavaksi mieluummin tätä kuin ensimmäistä Konmaria, vaikka tässä todetaankin, että tarkoitus on lukea ensin se ja sitten tämä vasta tarkentaviin kysymyksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti