keskiviikko 7. lokakuuta 2015

Satu Rommi: Monsuunimantroja

Satu Rommin Monsuumimantroja: Kirjoituksia joogasta ja Intiasta (2015) kiinnosti minua aiheensa vuoksi. Olen joogannut pari vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti ja tullut siinä sivussa selanneeksi muutamiakin joogaoppaita. Monsuumantroja on toista maata. Se ei ole joogaopas, eikä se ole matkakirjakaan, vaikka se kertoo elämästä Intiassa enemmän kuin joogasta.


Kirjassa Satu Rommi on matkustanut jälleen kerran Intian Mysoreen opiskelemaan joogaa. Hän kritisoi vahvoin sanakääntein joogan kaupallisuutta, joogan pitämistä vain liikuntamuotona, länsimaisia joogaharrastajia jotka eivät ymmärrä joogan alkuperää, intialaisia joogaharrastajia jotka eivät tunne juuriaan, niitä jotka vaihtavat joogaopettajaa, niitä jotka opiskelevat joogaopettajaksi lyhyessä koulutuksessa, niitä jotka kuvittelevat tietävänsä joogasta jotain...

Erästä tuttua ashtangaopettajaa pyydettiin opettamaan 45 minuutin joogatunti kiireisille bisnesihmisille. Tunnin nimeksi tulisi "ashtangaa kiireisille". Pitääkö siis joogaa muuttaa niin, että se sopii stressaantuneen pukumiehen elämäntyyliin, vai pitäisikö joogaa opettaa niin, että stressaantunut oppilas ymmärtäisi hiljentää vauhtia?

Ymmärrän kirjoittajan pointin hänen huudellessaan rauhoittumisen ja pitkien tuntien perään. Siitäkin huolimatta joogaan itse säännöllisesti 15 minuutin pätkissä, koska vaihtoehtona pienten lasten äidille on, etten joogaa ollenkaan. Eikö säännöllinen harjoitus ole kuitenkin tärkeämpää? No, nämä jäävät varmaankin jokaisen itsensä ratkaistavaksi. Ehkä Rommi haluaisi, että joogaa ei "harrastettaisi", vaan siihen paneuduttaisiin ja annettaisiin koko elämä sen opiskeluun, kuten hän itse vaikuttaa kirjan perusteella tehneet. Kaikilla ei vain ole siihen mahdollisuutta (eikä halua).

Hänen kuvaustaan elämästä Mysoressa oli mukava lukea.

Intiassa kaikki on mahdollista. Imtiassa vastakohdat voivat olla totta yhtä aikaa. Useimmilla Intiassa matkustaneilla on tarinoita huijauksista: rikshakuskeista jotka väittivät että taksamittari on hajonnut ja laskuttivat matkasta kulman ympäri kymmenkertaisen summan, viranomaisista jotka pyysivät "lahjaa" ennen kuin suostuivat toimittamaan tehtävän josta heille itse asiassa maksetaan palkaa. - - - 
Kuitenkin tähän kahvilaan tullessani jätin kypäräni skootterin satulan päälle, ja tiedän, että se on tallessa vielä palattuani kahvilta parin tunnin päästä.

Satu Rommin kirjassa on yksi hyvä puoli: se herätti minussa ajatuksia eikä käynyt tylsäksi koko aikana.

Monsuunimantroja on lukenut myös Joogajuttuja, Kirjaveräjä ja Toinen todellisuus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti