sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Sarah Blake: Jos saat tämän kirjeen

Jos saat tämän kirjeen (2013) on ajankohtainen, huolimatta siitä, että se kuvaa sota-aika, vuotta 1940. Kirja kertoo sodasta, mutta ennen kaikkea se kertoo siitä, kuinka ihmiset lähtevät kotoaan ja koettavat pelastautua. Ja toiset koettavat suojella itseään ja unohtaa, että toisaalla ihmisiä kuolee.

Iris työskentelee Yhdysvalloissa pikkukaupungin postinhoitajana. Samassa kaupungissa asuu Emma, joka on juuri avioitunut kaupungin lääkärin kanssa. Frankie puolestaan on lähtenyt Lontooseen radiotoimittajaksi. Frankie haluaa kuulla, mitä ihmisillä on sanottavanaan sodan ja pommitusten keskellä. Hän haluaa löytää ja kertoa totuuden.


"Tuota minä juuri tarkoitin. Täytyy olla varovainen. Täytyy olla tarkkana, pitää varansa. Onhan se kamalaa, mutta ranskalaisilla on ollut jo muutenkin hankalaa ilman kaikkia näitä ihmisiä, juutalaisia ja mitä niitä onkaan, joita tulvii sinne joka puolelta Eurooppaa sotaa pakoon, yhtäkkiä hirveät määrät ihmisiä joista täytyy pitää huoli, ikäänkuin niitä ei olisi jo ennestään tarpeeksi. Ensin saksalaiset, nyt tämä, ja jos tämä rouva ei olekaan vaarallinen, niin jotkut niistä ovat, siitä voit olla varma -"

Postinhoitaja Iris rakastuu Harryyn, joka odottaa saksalaisten sukellusveneiden rantautuvan kaupungin rannikolle. On Iriksen onni, että myös Harry rakastuu häneen. Postinhoitajana Iriksellä on valta ja etuoikeus nähdä koko kaupungin lähtevät ja saapuvat kirjeet. Romaanin kuluessa Iris päätyy pohtimaan, onko aina oikein kertoa. Onko oikein viedä uutisia, joista ei ole mitään hyötyä?

Frankie päätyy totuutta etsiessään pakolaisjunaan Saksasta poispäin. Frankie tekee rankan matkan heidän seurassaan ja tajuaa, ettei totuutta voi löytää, saati kertoa. On vain tarinan sirpaleita, pätkiä, joista ei voi nähdä koko tarinaa.

Jos saat tämän kirjeen on viehättävä romaani, jossa sodan epätoivoisuus ja epäoikeudenmukaisuus tulee erityisen lähelle. Suosittelen lukukokemusta kovasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti