Sivut

sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Laura Manninen: Kaikki anteeksi

Sen ainutlaatuisen miehen minä olin löytänyt, hän oli tehnyt minut onnelliseksi ja hänet minä halusin pitää. Olin varma, että saisin Mikon kuntoon, jos jaksaisin kannatella tämän uupumuksen yli. Ja olin varma, että Mikko tekisi minulle saman.

Kaikki anteeksi (2018) on Laura Mannisen omakohtainen esikoisteos, joka sai viime keväänä paljon huomiota lehdissä ja kirjablogeissa. Kirjan Laura on aikuinen nainen, joka ei kaipaa perhettä, mutta ihastuu päättömästi hurmaavaan Mikkoon, joka sattuu olemaan kolmen lapsen isä. Myös lapset voittavat Lauran kiintymyksen ja suhde kehittyy nopeasti etäsuhteesta hyvin tiiviiksi yhdessäoloksi.


Kunnes paljastuu, että Mikolla on mielenterveyden ongelmia. Uupumusta, toivottomuutta, väkivaltaa. Ja nyt hänellä on myös kumppani, joka päättää kannatella Mikkoa, kunnes tämä tulee kuntoon, sillä todellinen Mikko on siellä alla. Ajatus ja tunne siitä, miksi jatkaa tilanteessa, jossa pitäisi olla selvää, ettei suhde voi enää jatkua, tulee Mannisen tekstiä lukiessa lähelle. Ei rakkaudessa ja parisuhteessa ole helppoja päätöksiä.

Minulle Kaikki anteeksi oli hyvin vaikuttava lukukokemus.

Minulla oli kaksi elämää: se josta puhuin ja se josta en puhunut. En kokenut varsinaisesti valehtelevani. Minä vain jätin jotain kertomatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti