Sivut

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Minna Canth: Papin perhe (selkokirja)

Jussi yrittää ottaa Maijun syliinsä,
mutta tyttö livahtaa veljensä otteesta.
Sitten Maiju ilmoittaa
päättäväisellä äänellä,
että pian hän on itsenäisempi
kuin kukaan toinen tässä joukossa.

 - Taivas varjele!
Jussi tuhahtaa.
- Joko lapsetkin touhottavat naisasiaa?


Luin Minna Canthin Papin perheen Saraleena Aarnitaipaleen selkokielelle mukauttamana versiona. En ole ennen lukenut selkokirjoja, mutta tämä oli ainakin positiivinen kokemus. Kieli oli selkeää, mutta silti elävää, teksti oli helppo- ja nopealukuinen ja kirjasta jäi kaikkiaan hyvä mieli. Näytelmä Papin perhe on alun perin julkaistu 1891 ja selkoversio on julkaistu 2008. Papin perhe löytyy myös netistä Kansalliskirjaston Klassikkokirjaston arkistosta luettavaksi. Klassikkokirjasto oli minulle muuten uusi tuttavuus, mutta ehkä palaan sinne vielä kun etsin seuraaviin Klassikkohaasteisiin luettavaa!

Perheen isä, pastori Valtari on vanhoillinen mies, jolla on tiukkoja mielipiteitä. Hänen aikuistuvat lapsensa eivät ole enää kaikesta isänsä kanssa samaa mieltä. Jussi ei halua kirjoittaa isänsä suulla tämän luotsaamaan lehteen, ja Maiju haluaa näyttelijäksi. Isä päätyy ajamaan osan lapsistaan pois kotoa kun he eivät voi hyväksyä toistensa toimintaa ja mielipiteitä.

Selkokirjat voivat olla tavallisellekin lukijalle oiva väylä "haastavampien" kirjojen pariin.



Osallistun Papin perheellä Klassikkohaasteeseen.


Aiemmat klassikkohaaste-postaukseni:
Veikko Huovinen: Havukka-ahon ajattelija
Kalle Päätalo: Tammettu virta
Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla 1
Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia

sunnuntai 28. tammikuuta 2018

L. M. Montgomery: Anna opettajana

"Toivottavasti maailmassa on aina olemassa joku joka tarvitsee minua", Anna sanoi Dusty Millerlle. "Ja tiedätkö, Dusty Miller, on ihanaa tehdä joku toinen onnelliseksi."

Anna opettajana sijoittuu Anna-sarjan neljänneksi, mutta on kirjoitettu jälkikäteen (1936) täyttämään Annan unelmavuodet ja Anna omassa kodissaan -kirjojen väliin jääneen kolmen vuoden aukon. Suomennos kirjasta saatiin vasta 2002.


Tarinan kannalta Anna opettajana ei luonnollisestikaan ole millään tavoin merkittävä. Anna ja Gilbert ovat kihlautuneet, Gilbertin opinnot ovat kesken ja Anna työskentelee sillä aikaa Summersiden koulun rehtorina. Anna kirjoittaa Gilbertille kirjeitä ja he tapaavat ilmeisesti vain harvoin näiden kolmen vuoden aikana. Henkilöitä vilahtelee siellä täällä, moneenkaan heistä ei paneuduta sen kummemmin. Lukijalle (tai no, minulle) tulee olo, että heidät on luotu vain sivumäärän kasvattamiseksi ja kun yksittäinen tarinakudelma saadaan kirjoitettua ulos, myös kirjailija on unohtanut heidät, aivan kuten käy lukijallekin. Sarjan osana Anna opettajana on silti kiinnostavaa luettavaa, mutta jos miettii minkä osan jättäisi väliin, niin Anna opettajana ei ehkä olisi huono vaihtoehto.

Annan nuoruusvuodet
Anna ystävämme
Annan unelmavuodet

Osallistuu haasteisiin Uudelleen luettua ja Ajattomia satuja ja tarinoita 2.

perjantai 26. tammikuuta 2018

Sinikka ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä saa isän

Elvi-täti on huolissaan Ristosta, sillä poika harrastaa leipomista ja rumpujen soittoa, eikä miehekkäitä harrastuksia jääkiekkoa ja jalkapalloa. Elvi-täti painostaakin Riston Rauha-tätiä hankkimaan Ristolle isähahmon, jonka kanssa harrastaa palloilulajeja.


Kun sopimattomien isäehdokkaiden jälkeen paikalle pelmahtaa jääkiekkoileva Lennu Lehmusmäki, Rauha on tuskin uskoa hyvää onneaan. Mutta miksi tuntuu olevan vaikeaa tutustuttaa Lennua ja naapurin Lennartia toisiinsa?

Kuuntelin lasteni kanssa Risto Räppääjä saa isän äänikirjana. Kesto on vähän yli 2 tuntia, joten kirja ei ole aivan lyhyt, muttei kuitenkaan liian pitkä lasten kuunneltavaksi. Lapset pitivät kirjan huumorista, ja niin pidin itsekin. Tämä oli ensimmäinen Räppääjä-kirjamme, mutta ei varmastikaan viimeinen.

keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Sari Helin: Elämää tehosekoittimessa ja muita kirjoituksia

En ole tietääkseni kasvattanut pojastani poikaa saati kunnon junttia. Hänestä on tullut poika vaikka olen kuinka yrittänyt tarjota sukupuolineutraaleja virikkeitä, barbeja, nukkeja ja nukkekodin kalusteita. On muovailtu ja askarreltu, mutta ne eivät saa pojan silmiä loistamaan läheskään yhtä paljon kuin keskustelu dinosauruksen jäänteistä tai kallioräjäytyksistä. Poika syntyy pojaksi ja siihen ei mikään auta.

Sari Helinillä on netissä Huono äiti -nettisivusto. 2017 julkaistuun Elämää tehosekoittimessa -kirjaan on koottu hänen blogitekstejään sekä lehdissä julkaistua tekstejä, sekä lisäksi ennen julkaisemattomia tarinoita. Osa teksteistä osui paremmin, osa huonommin. Ylläoleva lainaus ehkä tuntui kaikkein tutuimmalta. Oman poikani silmät loistivat jo alle vuoden ikäisenä, kun hän sai istua sitterissä terassilla (kun ei vielä muuta osannut) ja katsoa kun pappa ajaa traktorilla pihalla. Ei mikään ollut sen parempaa, ja sama meno on jatkunut siitä lähtien.


Helppo- ja nopealukuinen välipala perheelliselle.

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Schulman Alex: Unohda minut

En vieläkään tiennyt, mitä pahaa olin tehnyt, mutta äiti oli nyt antanut minulle anteeksi ja viimeinkin saatoin rentoutua. Sen takia minä itkin.

Alex muistaa vielä äidin, joka oli iloinen ja karismaattinen. Äidin, jonka Alex ja hänen veljensä olisivat aina valinneet ennen isää, jos piti valita kumman kyydissä lähteä. Mutta sitten kaikki muuttui. Äidistä tuli sairas tavalla, jota ei koskaan sanottu perheessä ääneen. Lapsista ja isästä tuli äidin suojelijoita. Piti varoa, ettei kukaan vain koskaan saa tietää.

Äiti saattoi katsoa ohi lapsestaan, olla kuin tätä ei olisi olemassakaan. Ja silti Alex kuvaa, kuinka vielä aikuisenakin teki ihan mitä tahansa saavuttaakseen äidin hyväksynnän. Antoi äidin jopa hoitaa omaa pientä lastaan, mitä minun itsekin äitinä ja vanhempana on vaikea hyväksyä.


Unohda minut on koskettava ja hyvin kirjoitettu kuvaus äidin alkoholiongelmasta, siitä miltä se lapsesta näyttää ja mitä lapsi aikuisena siitä kaikesta oikein ajattelee. Se on kuvaus myös siitä, kuinka äiti ja poika voivat löytää aikuisena yhteisen tavan olla yhdessä, vaikka onkin tapahtunut asioita, joita ei voi unohtaa.

keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Kari Hotakainen: Huolimattomat

Olisin ehkä voinut tutustua Kari Hotakaiseen paremmin jonkun toisen teoksen kuin Huolimattomien kautta. Mutta Huolimattomat (2006) lähti mukaani kirjaston äänikirjahyllystä, eikä siellä yleensä pahemmin ole valinnanvaraa.

Huolimattomat kertoo yksinäisyydestä ja kosketuksen kaipuusta. Leila Korhonen on hyvinvointiyrittäjä, joka iskee tähän rakoon ja hoitaa koskettamalla, mutta ei myy seksiä. Kun asiakas ylittää sovitun rajan, myös Leila ylittää jonkun rajan.

Rikoskomisario Antero Mokka, joka tutkii tapausta, on loistava hahmo. Nautin valtavasti siitä, kuinka Mokka kuvailee suhtautumistaan työhönsä. Valitettavasti lainausta en äänikirjasta saanut.



Pidin Hotakaisen lauseista ja hänen käyttämästään kielestä. Kuitenkin on myönnettävä, että tähän kirjaan sisältyi rivoja pornokuvauksia, joita ilmankin olisin voinut elää. Veikkaan silti, että voisin pitää myös Hotakaisen muista teoksista.

sunnuntai 14. tammikuuta 2018

Anneli Kivelä: Katajamäellä kaikki hyvin

- Ei tee hyvää vaikutusta, jos haukottelen siellä suu levällään ja silmät punareunaisina.
- Kohta kylillä kiertäisi huhu, että uudella johtajaopettajalla on alkoholiongelma, Ainu tirskahti.

Hanne saapuu Katajamäelle opettajaksi. Koulun yläkerran toinen pää on vuokrattu tällä kertaa ulkopuoliselle, nimittäin vanhaa maatilaa remontoivalle Renelle. Ja senhän saattaa jo arvatakin, kuinka sitten käy.


Katajamäellä kaikki hyvin (2017) jatkaa samaan tapaan aiempien Katajamäki-kirjojen kanssa. Uudet päähenkilöt, uusi rakkaus. Herttainen kyläympäristö, johon kuuluu hyväntahtoista uteliaisuutta ja pientä naljailua.