keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Paula Havaste: Lumen armo

Kunpa saisin sanottua, että en minä tällaisia koruja sinulta koskaan kaivannutkaan, Kertte ajatteli. Kalleinta oli se, kuinka me yhdessä teimme työtä ja pirtti vaurastui. Sinä luotit minuun ja uskoit minun osaamiseeni, ja siksi minä kaipasin takaisin tänne, vaikka kaikki rikkaudet oli ladottu eteeni Koluvanin suuressa kaupungissa.
Larri kuitenkin katsoi häntä niin vihaisena, ettei Kerttekään halunnut pehmeitä sanoja puhua vaan nosti leukansa ja käänsi selkänsä niin että komea hame kahahti.

Lumen armo (2017) on vakuuttava päätösosa 1100-luvulle sijoittuvan Kertestä kertovalle romaanisarjalle. Kertte pakeni ensimmäisen osan päätteeksi Tokholmiin, paluumatkalla päätyikin kodin sijasta meren väärälle rannalle Koluvaniin ja nyt on uusi yritys palata kotiin.


Ei kotona kuitenkaan ole sellaista kuin Kertte odotti. Hän on ollut liian kauan poissa, kotona pirttiä piteneet Anna ja Immo ovat pärjänneet vähän liian hyvin, eikä kauan kaivattu tytär Mimerka ole tarpeeksi innostunut eman paluusta. Kainalossa olevaa uutta lasta Usvaakin on hieman hankala selittää puoliso Larrille, joka on myös palannut kotiseudulle odottamaan Kerten paluuta.

Kertte ja Larri joutuvatkin jälleen jatkamaan matkaa löytääkseen itselleen kodin ja rauhan. Kirjan nimi Lumen armo antaa jo viitteitä siitä, että armo olisi tällä kertaa löydettävissä ja Kerten jatkuva kaipuu johonkin loppuisi viimein.

Pidin Lumen armosta yhtä paljon kuin sarjan aiemmistakin osista, eli paljon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti