keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Anna Perho: Työ x perhe = Superarkea2

Vanhemmuudesta ei juuri jaeta tyylipisteitä. Lapsesta voi kasvaa terveen itsetunnon omaava, itseensä ja maailmaan luottava ihminen kovin monilla tavoilla. Olisi toki helppoa, jos hyvään lopputulokseen pääsisis yhdellä tietyllä kaavalla. Mutta ei se niin mene. Hienoja ihmisenalkuja syntyy lukuisilla eri metodeilla. 

Anna Perhon Pientä säätöä ei ihan täysin vakuuttanut minua. Tartuin kuitenkin avoimin mielin toiseen hänen samana vuonna julkaisemaansa elämäntaito-oppaaseen, nimittäin Työ x perhe = Superarkea2 (2015). Kirjan piti olla teos siitä, kuinka perhe-elämän ja työn voi yhdistää, mutta minä näin sen kehotuksena tavoitella omia unelmiaan. Anna Perho kertoo, kuinka hänellä ei ollut kokemusta tv-työstä, mutta hän halusi hakeutua sille alalle, ja yhden sähköpostin lähettämällä hän lopulta pääsikin töihin televisioon. Ei ehkä niihin hommiin, mistä haaveili, mutta se oli askel oikeaan suuntaan. Valitettavasti en vain voinut estää ajatusta, ettei se ole aina niin helppoa. Elämäntaitoguru vastaisi siihen, että kaikki on kiinni itsestä ja omasta asenteesta ja pyrkimyksestä ja niin edelleen. Siltikin. Aina se ei ole niin helppoa. Päättää haluavansa jotain, ja sitten pyrkiä sitä kohti.



Aina unelmat eivät edes ole noin suuria kuin Anna Perholla, monilla ihmisillä nykypäivänä voi olla haaveissa saada edes se työpaikka, jotta olisi edes joskus rahaa johonkin ylimääräiseen. Jos on lähettänyt satoja työhakemuksia, jotka eivät ole johtaneet mihinkään, jonkun julkkiksen kertomus siitä, kuinka hän rohkaistui lähettämään sähköpostia sattumalta oikealle henkilölle, ja on nyt sillä tiellä - no, se ei vain paljon lämmitä.

No, onhan sen perhe-elämän ja työelämän yhdistäminen haastavaa, minä tiedän kyllä. Kun pitää ehtiä hakea lapset päiväkodista ajoissa, ja työpaikalla on vielä hommat tekemättä. Kun pitäisi olla illalla iltatöissä, eikä ole ketään muuta, joka hakisi lapset. Kun pitäisi ehtiä kolmeksi päiväkodin joulujuhlaan, mutta työt loppuvat vasta neljältä. Kun töiden loppumisen ja lapsen harrastuksen alkamisen välillä on vajaa tunti, kaikilla on nälkä ja matkaa puolen tunnin verran. Ja sitä paitsi kaikilla väsyttää ja kiukuttaa, eikä kukaan haluaisi lähteä mihinkään.

Anna Perholla on hyviäkin ajatuksia. Ajatuksia siitä, että maailman sivu vanhemmat ovat tehneet töitä ja hoitaneet lapset siinä sivussa. Totta. Minä olen kasvanut maatilalla. Olen minä päivähoidossakin ollut, ensimmäisen kerran puolen vuoden ikäisenä, jotta vanhempani saivat heinätyöt tehtyä. Mutta en muista siitä mitään. Muistan kiireettömät (ja tylsät) päivät, sen että äiti oli aina lähellä, vaikka ei todellakaan aina keskittynyt meihin. Hänhän teki työnsä siinä samalla (ja sivumennen sanoen en todellakaan ymmärrä, kuinka hän siitä kaikesta suoriutui). Nykypäivän äitiys on omistautumista. Äidin oletetaan jättävän työnsä, arkensa, aikuiskontaktinsa ja elämänsä tauolle siksi aikaa, kun hän suorittaa äitiyttä. Lapsesta huolehtiminen nousee elämän tärkeimmäksi sisällöksi, eikä sekään riitä, se on myös elämän ainoa sisältö. Minusta niin ei pitäisi olla, ja siinä kohtaa olen samoilla linjoilla Anna Perhon kanssa.

Asiat muuttuvat, kun niitä lähtee muuttamaan.
Ihminen, joka voi kaikkein tehokkaimmin vaikuttaa elämääsi, olet sinä itse. Tämä tuo sinulle valtaa ja vastuuta. Valtaa, koska et enää ajelehdi elämässäsi vain haaveillen epämääräisesti itsellesi tärkeistä asioista. Vastuuta, koska et voi enää syyttää muita ihmisiä tai olosuhteita siitä, että olet tyytymätön.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti