Sivut

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli

Ilmeisesti lapsuudessani Astrid Lindgrenin teokset eivät kuuluneet kirjastoauton valikoimiin, koska hänen kirjansa ovat minulle vieraita. Kirjastoauton lasten- ja nuortenkirjat luin kyllä laidasta laitaan, joten siitä päättelen, ettei näitä ehkä siellä edes ollut.

No, nyt tämä puute on Veljeni Leijonamielen (äänikirja 2003) osalta korjattu. Äänikirja löytyi kirjaston nuortenosastolta ja harkitsin hetken, voisiko tätä lukea lapsille. Edes tarina ei ollut minulle entuudestaan tuttu (en kyllä käsitä miten se on mahdollista!), joten pikaisesti googlasin ja totesin, että ei. Moni koki Veljeni Leijonamielen enemmän aikuisten kirjaksi kuin lasten kirjaksi. Päädyin siis kuuntelemaan kirjaa ihan yksikseni ja lasten kanssa palataan asiaan ehkä joskus.


Kirjan kertojana on Korppu, 10 vuotta. Korppu on vakavasti sairas ja tietää kuolevansa. Isoveli Joonatan kertoo Korpulle tarinaa Nangijalasta, paikassa jossa ei ole sairauksia tai vammoja ja kaikki saavat kaiken mitä haluavat ja siellä seikkaillaan aamusta iltaan. Nangijalaan siirrytään kuoleman jälkeen. Aikuinen minussa kuuli veljen Joonatanin kertomissa tarinoissa lohduttavaa taivasuskoa. 

Kaikkien yllätykseksi Joonatan kuolee onnettomuudessa ennen Korppua. Korppu kuitenkin seuraa pian perässä. Äiti minussa itkee sitä ajatellessani. Kirjassa poikien äidistä tämän jälkeen puhutaan sen verran, että Nangijalan kodissa on varattu huone äidille, huone, johon mahtuu vaikka kymmenen ompelukonetta, jos äiti niin haluaa.

Nangijalassa kaikki unelmat toteutuvat, mutta se ei olekaan pelkästään hyvä paikka. Tässä taivaassa on myös ongelmia. Sieltä löytyy petturi, jonka henkilöllisyyttä arvaillaan, uhkaa ja pelkoa. Seikkailuja ne varmaan lapsen mielessä olisivat.

Veljeni Leijonamieli on mielestäni jokseenkin hidastempoinen, eikä kovin vakuuttava. Ehkä tarinan pitäisi jo olla tuttu, jotta siihen olisi nostalgiasyistä mukava palata? Kirja jäi kesken, koska edes pitkillä automatkoilla ei kärsivällisyyteni riittänyt tarinan kuuntelemiseen. Ehkä kuitenkin palaan tämän pariin vielä joskus?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti