Maria Turtschaninoff: Naondel

Olin vihkinyt Iskanin Anjin salaisuuksiin. Olin näyttänyt hänelle, mihin Anjin oakia, kiellettyä vettä, voidaan käyttää. En ymmärtänyt, miksi olin itse edelleen elossa. Oliko Iskan uskonut, että kuolisin joka tapauksessa, koska olin sairas ja heikko?
Toivoin, että olisin kuollut samalla kertaa kuin lapsi joka jätti ruumiini.
Olen toivonut sitä yli neljäkymmentä vuotta.

Tammikuussa lukemani Maresin voima oli niin hyvä, että uskalsin lopultakin tarttua myös muutama vuosi sitten julkaistuun Naondeliin (2016). Ja oi, miten hyvä myös Naondel oli. En oikein tiedä, harmittelisinko sitä, että odotin näin pitkään, vai iloitsisinko siitä, että sain nyt lukea näin hyvän kirjan. Ehkä päädyn kuitenkin jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Naondel kertoo, kuinka Maresista ja Maresin voimasta tuttu Punainen luostari perustettiin. Mitä tarvittiin, että naiset päätyvät saarelle keskelle merta, ja määräävät säännön, jonka mukaan yksikään mies ei saa astua maihin?

Kabira vaalii sukunsa aarretta, lähdettä, jonka ansiota on kaikki heidän sukunsa menestys. Kabira kertoo rakastumisen sokaisemana lähteen salaisuudet Iskanille, visiirin pojalle, joka päättää ottaa lähteen voimat omaan haltuunsa. Iskanin vallan alle päätyy vuosikymmenien mittaan myös muita naisia, mutta vasta heistä viimeinen päättää paeta.

Pahinta oli että antauduin vapaaehtoisesti. Se on katkerin muistikuvani. Kaikki olisi voinut käydä myös toisin. Enkä voi syyttää muita kuin itseäni.


Lisäksi olen lukenut samaan maailmaan sijoittuvan tarun Arra.

Taavi Soininvaara: Darwinin seitti

Taavi Soininvaaran Arto Ratamo -sarja on edennyt jo 14. osaan Darwinin seitissä (2018). Nyt on kudottu oikein pitkä, vuosikymmeniä kestävä juoni, jossa ollaan Venäjän ulkomaantiedustelun Värisuora -ohjelman jäljillä.

Tapahtumat lähtevät vyörymään, kun Suomessa tehdään vaikea aivoleikkaus Kansainvälisen valuuttarahaston irlantilaiselle johtajalle. Leikkauksen jälkeen mies hourii venäjäksi, jotain, mitä kukaan ei olisi saanut kuulla. Supon Arto Ratamo alkaa tutkimaan asiaa, joka osoittautuu monimutkaiseksi verkoksi, josta vain yhdellä henkilöllä on kokonaiskäsitys.

Arto Ratamo -sarja
Ebola-Helsinki 2000
Inferno.fi 2001
Koston komissio 2002
Ikuisesti paha 2003
Vihan enkeli 2004
Pimeyden ydin 2005
Marsalkan miekka 2006
Jumalten sota 2007
Toinen peto 2013
Teräsarkku 2014
Haukka ja kyyhky 2015
Venäläinen vieras 2016
Neljäs valtakunta 2017
Darwinin seitti 2018

Liza Marklund: Helmifarmi

Olen lukenut Liza Marklundin Annika Bengtsson - romaaneja. Mitään erityistä vaikutusta ne eivät minuun kuitenkaan ole tehneet, ja pidin ihan hyvänä ratkaisuna päästää Annika jo eläkkeelle.

Ei minulla varsinaisesti ollut kiirettä lukea myöskään Helmifarmia, mutta se nyt sattui äänikirjana eteen. Yli 14 tunnin pituudellaan se on pitkähkö. Alku oli hidas ja aivan kuin eri maailmasta kirjan loppupään kanssa.

Kiona asuu eristyneellä etelämeren saarella, kun sinne haaksirikkoutuu ruotsalainen yksinpurjehtija Erik. He rakastuvat ja saavat neljän vuoden aikana kaksi lasta. Onni kukoistaa.

Kunnes vieraat miehet noutavat Erikin mukaansa. Erik ehtii sanoa, että he ovat hänen työnantajiaan ja ettei kukaan saa myöntää tuntevansa häntä. Erityisesti lapset on pidettävä piilossa.

- Kerro meille, hän sanoi.

- Keitä ne miehet olivat? Mitä Erik on tehnyt?

Minä katsoin lattiaan.

Ne olivat hänen työnantajiaan, minä sanoin. - En tiedä mitä hän on tehnyt.

Kun Kiona löytää rahaa ja johtolankoja Erikin jälkeensä jättämästä salkusta, hän lähtee jäljittämään Erikiä. Matka kulkee useissa maanosissa ja Kiona, vaikka matkustaa ensimmäistä kertaa autossakin vasta jäljitysmatkallaan, sukkuloi yllättävän sujuvasti matkoillaan. 

Manihikilla meille ei ollut mainoksia (eikä enää virvoitusjuomiakaan, ei ennen kuin laiva taas tulisi). (Meillä ei ollut muuten sanomalehtiä eikä radiota eikä tv:täkän. Eikä autoja, vain yksi traktori, joka vei tavarat perheille kun laivan lasti oli purettu.)
Vaikka Helmifarmissa on puutteensa uskottavuuden osalta, oli se etenkin loppua kohti tosi koukuttava. Ja loppujen lopuksi viihdyttävyys oli kunnossa.

Katja Törmänen: Karhun morsian

Surmankylän Aslaug ja Suolakarin Freydis ovat molemmat syntyneet Karhun morsiameksi. He eivät tunne toisiaan, vaikka heidän kotikylänsä ovat naapureita keskenään. Väliin on revennyt kuilu, jota ei voi ylittää ja vesireitti on arvaamaton.

Karhun morsiamen tehtävä on lepyttää palvottu karhu, tarvittaessa omalla tai poikalapsensa hengellä. Suolakarissa Karhua palvotaan avoimesti ja Freydisin kohtalona on tulla naitetuksi kylän päällikölle, joka on onneksi hyvä mies.

Surmankylässä sen sijaan on arvaamaton päällikkö, joka ei salli Karhua mainittavan sanallakaan. Myöskään uhrilahjojen jättäminen Karhulle ei ole sallittua. Silti myös Aslaug on päällikkönsä valittu ja hänen vaimokseen kasvatettu.

Heidän kohtalonsa on ennalta määrätty, mutta voiko kohtaloaan paeta?

Karhun morsian (2018) on tiivistunnelmainen ja jännittävä fantasiaromaani, joka oli ainakin minun makuuni kovasti!

Me Rosvolat ja Iso-Hemmin arkku

Lasten kanssa lukiessani olen todella nauttinut aiemmista Me Rosvolat -kirjoista. Tosin huomasin kirjoittaneeni syksyllä 2017, että kirja oli hivenen liian raskas nuorimmalle kuuntelijalleni, joka oli silloin viisi vuotias. Mutta ei se mitään, sillä pieni odottelu on tehnyt hyvää ja nyt ei enää ollut sitä ongelmaa. Mutta sen sijaan Iso-Hemmin arkku itsessään on vähän vaativampaa luettavaa kuin aiemmat Rosvola-kirjat. Aiemmin on seurattu Viljan kesää ja viatonta seikkailua Rosvoloiden turvallisessa huomassa, mutta nyt ollaan syksyssä ja seikkailu jatkuu talvenkin ajan.

Rosvoloiden täytyy löytää kuuluisan mutta kadonneen rosvousoppaan osat, ja yhdistää ne. Muutkin rosvosuvut haluavat ne, ja itseasiassa kaikki muut tuntuvat uskovan, että Rosvoloilla on ne jo hallussaan. Ei ole, mutta ne olisi syytä löytää, ja nopeasti. Vilja matkustaa viikonloppuisin Rosvoloiden kanssa etsintäreissuille salaa omalta perheeltään ja joutuu seikkailemaan myös yksin.

Kuuntelimme tämän äänikirjana, ja minusta tuntuu, että minä aikuisena koukutuin tähän kaikkein eniten. Siitä ehkä kertoo se, että minä olen jo kuunnellut myös sarjan seuraavan osan, mutta lapseni eivät... Mutta ehkä odotan kuitenkin lapsiani mukaan ennenkuin jatkan sarjassa taas eteenpäin. Pidin siis kovasti, vaikka tämä ehkä on vähän sellainen "väliosa", joka kuljettaa tarinaa eteenpäin seuraavia osia varten.

Me Rosvolat
Me Rosvolat ja konnakaraoke

Nina LaCour: Välimatkoja

Nina LaCourin Välimatkoja (2018) on kaunista, lähes runollista kieltä. Niin kaunista, että vaihdoin englanninkielisestä äänikirjasta suomalaiseen e-kirjaan, sillä halusin nauttia kielestä - ja toki myös ymmärtää paremmin, mistä on kyse. Uusintalukuun voisin harkita sitä englanninkielistä äänikirjaa, sillä uskon todellakin, että Välimatkoja kestäisi uusintaluvunkin!

Marin on jäänyt New Yorkissa sijaitsevan koulunsa asuntolaan kuukauden mittaisen joululoma ajaksi, sillä hänellä ei ole enää paikkaa mihin mennä. Vaari on kuollut neljä kuukautta sitten, juuri ennen Marinin muuttoa opiskelemaan. Vaari ja Marin asuivat kahden, eikä muuta sukua ole. Eikä Marin ole puhunut vaarin kuoleman jälkeen kenellekään, jonka tuntee entisestä elämästään.

Nyt hänen paras ystävänsä Mabel on tulossa kolmeksi päiväksi tapaamaan häntä. Välimatkaa on 5000 kilometriä, ja tähän saakka Marin on voinut välttää vastaamasta puheluihin tai viesteihin. Ei enää.

Lukija pääsee vuorotellen mukaan Marinin ja Mabelin tunnustelevaan kohtaamiseen nykyhetkessä ja taustalla pyörivän ison kysymyksen selvittelyyn: mitä oikein tapahtui? Ja kun vastaus lopulta alkoi selvitä, luin tarinaa kyyneleet silmissä. Voi Marin, kuinka toivoisin hänelle onnea.

Milja Kaunisto: Status

Mutta olin kerran palvellut Paul Barrasia uskollisesti. Nyt Barrasin olisi aika osoittaa minulle lojaaliutensa, josta oli kerskunut vuolain sanoin jo vuosikaudet. Hän oli minulle sen velkaa.

Status ja koko Purppuragiljotiini-sarja oli uuvuttavan pitkä lukukokemus. Henkilöitä vyörytetään näyttämölle ja pois, ja sarjan jokainen osa on saanut minut ihmettelemään miksi jatkan. Ja jokin on silti saanut aina jatkamaan. En siis oikein tiedä, pidinkö vai en. Tavallaan pidin. Tarina on erittäin hyvä. Mutta silti... Jokin on vastustanut lukemista kaiken aikaa.

Statuksen viimeinen puolikas vei lopultakin mukanaan kuten toivoinkin, ja kuten ensimmäinenkin osa Luxus oli tehnyt. Päällimmäisenä on kuitenkin helpotus, kun tämä on lukuhyllystäni nyt suoritettu.

Marianne, entinen kreivitär, entinen bordellin madame, entinen tasavallan kasvot, on vankilassa, ja hänen rakastettunsa Isidore, entinen pyöveli, luulee hänen kuolleen. Isidore itse lähetetään Pariisin ulkopuolelle Breteuilin linnaan suorittamaan tehtävää vallankumouksen nimiin.

Ihmiset vain yrittävät selviytyä päivästä toiseen ja niin tekevät Marianne ja Isidorekin. Onko heillä mitään toivoa vallankumouksen ja jatkuvien muutosten pyörteissä?

Barras pudisti päätään. "Päinvastoin. Ymmärrän teitä hyvin. Ihmissydän ei voi valita, kenelle se on uskollinen."