Enni Mustonen: Verenpisara ikkunalla

Turhaan Toivo isälle puhui kaikkien kansojen työtätekevien liitosta, joka poistaa nälän, sodan ja köyhyyden. Isä sanoi, että semmoiset ovat marssin sanoja. Ei niihin pidä uskoa vaan omiin silmiinsä. Oikeassa ne olivat tavallaan kumpikin, isä sekä Toivo.

Nuori vasta seminaarista valmistunut opettaja Saara Kavenius tulee kesällä 1917 pienen etelähämäläisen pitäjän kyläkouluun opettajaksi. Hän asettuu kesäksi kartanoon kartanon tyttären kotiopettajaksi ja tutustuu Vappuun, torpparin tyttäreen, joka on työssä kartanossa. Takakannen mukaan naiset ystävystyvät, mutta minusta se on ehkä vähän liikaa sanottu. Kumpikin on jo valmiiksi valinnut puolensa sisällissodan lähestyessä vääjäämättä, joten ystävystyminenkin on vaikeaa. Mutta molemmat ovat myös sen verran avarakatseisia, että ymmärtävät toisenkin näkemyksiä, ja yhdessähän siinä sodan pyörteisiin joudutaan ja on vain yritettävä selviytyä.

Verenpisara ikkunalla (1998) aloittaa Enni Mustosen Koskivuori-sarjan. Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan viimeisin osa jätti nälän lukea lisää Enni Mustosta, joten tartuin tähän sarjaan, jota en ole aiemmin lukenutkaan. Sarjan aloitus lunasti odotukset, joten seuraavaksi jonoon sarjan seuraava osa.

Suomen itsenäistymisen aika ja varsinkin sisällissotakuvauksia on viime vuosina ollut aika paljon kirjallisuudessa, 100-vuotisjuhlan muistoksi epäilemättä. Mutta en minä sitten näköjään niitä kovin paljon ollutkaan lukenut, kun ryhdyin blogin arkistoista etsimään. Lähinnä mieleen tulee Täällä Pohjantähden alla osat Yksi, Kaksi ja Kolme, Kirsti Ellilän Tuntemattomat, Heidi Könkään Sandra sekä Enni Mustosen oma Ruokarouva.

Osallistuu Jatkumo-lukuhaasteeseen sekä Helmet-haasteessa kohta "liittyy ensimmäisen maailmansodan aikaan".