Kooste: Kesäbingo 2016

Koska minut on helppo höynäyttää mukaan erilaisiin haasteisiin, osallistuin myös Lukutoukan kulttuuriblogin kesäbingoon, johon liityin 14.6. ja jossa osallistumisaikaa oli 31.8.2016 asti. Nyt on siis aika tehdä koostetta siitä, mitä kesän aikana tuli luettua. 

Äijämeininkiä -

Lasten ja nuorten fantasia - Harry Potter and the Half-Blood Prince

Dekkari - Kymmenen oksalla

Teos 1800-luvulta

Dystopia

Kirja jossa rakastutaan - Postimyyntilapset

Kannessa nainen - Kahdeksan kaunista

Kirja omalta syntymävuodelta

Menneisyyteen sijoittuva kirja - Jalnan kotiopettajatar

Nimi liittyy ruokailuun - Nakki lautasella

Kirja josta on tehty elokuva Ihmeotukset ja niiden olinpaikat

Novellikokoelma - Kastanjakadun väki

Kirja jonka nimi on yksi sana - Arra

Kirja jossa lähetetään kirjeitä - Yhdeksän hyvää

Lastenkirja - Soiva metsä

Kirja jossa on värikäs kansi Ötökkämaan tarinat

Kesäbingo oli tosi mukava ja leppoisa haaste! Olen tyytyväinen suoritukseeni, neljä kohtaa jäi tyhjäksi, enkä erityisesti lukenut mitään juuri tätä haastetta varten.

Erityisesti kirjoista jäi mieleen Postimyyntilapset, joka kertoo intialaisesta sosiaalityöntekijästä, joka selvittelee sijaissynnyttäjiin liittyviä kysymyksiä.

Elokuussa keskeytetyt kirjat

En ole aiemmin erikseen luetellut keskeytettyjä kirjoja, mutta nyt keskeytettyjä on useampi, enkä oikein ymmärrä miksi.

Esimerkiksi Ilkka Remeksen Jäätyvä helvetti (2015). Mies luki sen suurinpiirtein laskematta välillä käsistään, minun lukeminen hyytyi sivulle 88, eikä ole kahteen kuukauteen jatkunut. Olen lukenut Ilkka Remekseltä paljon, ja tykännyt tähän saakka kaikista. Mikä ihme tässä sitten mättää? En tiedä, mutta totesin, että on parempi antaa Jäätyvän helvetin jatkaa matkaansa kirjastossa kohti lukijoita, jotka tätä ihan oikeasti myös lukevat. Jos joskus tuntuu, että haluan jatkaa, niin saahan tuon uudestaan lainattua.

Ja entäpä sitten L. M. Montgomeryn A Tangled Wed (1931), eli yritys lukea englanniksi tätä aikuisten hömppäkirjaa, joka on myös suomennettu nimellä Perinnönjakajat. Eteni nihkeästi, kunnes sivun 150 tienoilla tajusin lukeneeni kirjan suomeksikin. Sen jälkeen ei edennyt käytännössä ollenkaan.

Ja vielä Miina Supisen Mantelimaa (2015). Odotin chic-littiä, mutta kyseessä on jonkinlainen kauhufantasia. Maan alla asuvia eläviä nukkeja? Ei kiitos. Samasta syystä luovutin aiemmin kesällä myös Paula Silvosen Nukkemestarin kanssa.

Mistä ruoka tulee? Nakki lautasella (Elina Lappalainen, Christel Rönns)

Aleksi katsoo kauhuissaan pellolla ajavaa traktoria, jonka perässä on säiliö. 
"Hyi, syödäänkö mekin ruokaa, joka kasvaa kakassa?" hän huudahtaa.
"Pöhkö! Ei se kakka ruokaan tule, vaan jää maahan", Emilia selittää.
"Vilja saa ravintoa sikojen ja lehmien lannasta", isä sanoo.

Mistä ruoka tulee? Nakki lautasella (2015) oli lasteni tähän astinen suosikki kirjaston Perheen tarinapassista. Helppolukuinen tarina, selkeät kuvat, sopivasti tietoa - oiva tietokirja siitä, mistä ruoka tulee. Lempeästi kirjassa kerrotaan myös siitä, etteivät kaikki eläimet pääse ulkoilemaan, tai että pikkuporsaat erotetaan häkillä emakosta, ettei porsaat litisty ahtaassa häkissä emakon alle. Minä ajattelin, että onko kirja vähän turhankin raadollinen pienille päiväkoti-ikäisille lapsille, jotka ovat tottuneet kuvakirjoissa näkemään iloisesti maatilan pihalla käyskenteleviä eläimiä. Mutta ei, lapset pitivät kirjasta kovasti. Ei silti tee ollenkaan pahaa pohtia myös sitä, että tekee kaupassa valintoja myös eläinten hyvinvoinnin puolesta.

Osallistuu perheen tarinapassiin sekä myös Helmet-lukuhaasteeseen kohtaan "alle 18-vuotiaan suositteleman kirja", sillä molemmat lapseni suosittelisivat kirjaa muille.

Andrew O´Hagan: Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe

"Smaili päälle vaan", sanoi hämähäkki. "Seuraavaks tulee vastatunteensiirtoa. Kuuntele: faija, Freud, faija, Freud. Etsä tiedä, että ne äijät skrivas yhdessä kirjan skideistä? Äh, älä jaksa. Mimmin isä tutki skidejä, hiffaatsä?"

Kaikkeen sitä joutuukin saadakseen Helmet-lukuhaasteeseen merkinnän. Tällä kirjalla siis merkkaan kohdan 22: Kirjassa mukana Marilyn Monroe (syntymästä 90 v). Argh, että oli raivostuttavan typerä kirja. Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe on julkaistu 2010 ja suomeksi 2011, mikä oli minulle ensin vähän yllätys, sillä jotenkin olin kuvitellut kirjan olevan jo vanhempikin. Takakannessa sitä kuvataan suoranaiseksi ihmeeksi ja tulevaksi klassikoksi. Millä eväillä, kysyn vaan?

Kirjan minäkertoja on koira, joka keskustelee hämähäkkien ja luteiden kanssa. Jossain siellä vilahti Marilyn Monroekin, mutta tästä kirjasta minä en kyllä saanut yhtään mitään tuntumaa Marilyniin. 

Osallistuu myös seitsemännen taiteen tarinat -haasteeseen.

J. K. Rowling: Ihmeotukset ja niiden olinpaikat

Yritän kerätä helppoja pisteitä Okklumeus-lukuhaasteeseen, joten luettavaksi päätyi vielä se viimeisinkin Potter-maailmaan sijoittuva pikkukirja Ihmeotukset ja niiden olinpaikat (2001). Ihmeotukset ja niiden olinpaikat oli ihan yhtä tylsä kuin huispauksestakin kertova tietokirja, eli ei minun makuuni ollenkaan. Kirja esiintyy Pottereissa koulukirjana, ja tämä julkaistu teos sisältääkin Harryn ja Ronin kirjoittamia sivuhuomautuksia. No, ne olivat ehkä hauskinta, kirjassa, mutta aika ilmeisiä.

Mutta eipä mitään hätää, tällä alle 50-sivuisella kuvitteellisella tietokirjalla voin kerätä pisteen myös Seitsemännen taiteen tarinoihin, sillä tästä kirjasta on (mukamas) tehty elokuva, joka saa ensi-iltansa marraskussa. Ja trailerin perusteella haluan ehdottomasti nähdä tämän elokuvan. Aika paljon mielikuvitusta tosin saa käyttää saadakseen tästä lärpäkkeestä aihetta kokonaiseen pitkään elokuvaan.

Ja vielä kesäbingoonkin sain ruksattua kohdan "kirja josta on tehty elokuva".

Ville Hytönen: Ötökkämaan tarinat

Nämä kaksi sangen törkyistä ötökkäkaverusta asuivat siis yhdessä, ja heitä pidettiin hyvin eriskummallisena parina. Joka toinen päivä he piehtaroivat mudassa, joka toinen rasvasivat sarviaan. He olivat likaisia, niin kovin likaisia.

Ötökkämaan tarinat on ihan loistava lastenkirja! Me luimme tämän, koska tämä oli kirjaston perheen tarinapassissa, ja oli pitkästä aikaa lastenkirja, jonka lukemisesta sekä äiti että lapset nauttivat. Lapsetkin pitivät tästä, mutta molemmat arvioivat silti :| -hymiöllä, äiti olisi antanut omasta puolestaan kyllä :) -hymiön.

Kirjassa seikkailevat mm. pikkuötökkä nimeltään Ippu Pötökkä, Läntti ja Likakasa, jotka eivät ikinä peseytyneet, ikivanha ja vihainen Vanha Tuikka ja Punkeri, joka punkeroi ja punki jatkuvasti, eikä kukaan ymmärtänyt, mitä punkeminen ja punkeroiminen ovat. Kieli on oivaltavaa, kuvitus värikästä ja tarinat sopivan mittaisia 4- ja 6-vuotiaille kuuntelijoille.

Kesäbingoon kirja jossa on värikäs kansi

Paula Havaste: Veden vihat

Kertte ajatteli rannalla yhä korjaamistaan odottavaa laivaa, sen murtuneita pohjalautoja ja koko sitä lastia, joka olisi aivan yhtä hyvin saattanut maata meren pohjassa. Nyt se oli varastorakennuksen turvissa ja kukkaro tarkoin tallessa Osmin kaulassa. Se oli arvokasta, muttei yhtä arvokasta kuin se, että hän itse oli selvinnyt kaikesta. Turvassa hän oli, vaikka väärän miehen rinnalla ja väärässä kylässä, väärän veden rannalla.

Paula Havaste on yksi niistä kirjailijoista, joiden kirjoista olen kovasti pitänyt. Veden vihoja (2016) odotin kovasti ja tein siitä varauksen kirjastoon. Jonkun aikaa piti odotella, ja vielä oli ongelma, että kesätauon aikana oli vähän epäselvää, mistä kirjastosta voin kirjani noutaa. Pääasia oli, että kirjaston henkilökunnan ystävällisellä avustuksella Veden vihat löysi tiensä lukupinooni ja päätyi nopeasti myöskin luettavaksi.

Kerten tarina jatkuu kolmannessa kirjassa. Ensimmäisen osa Tuulen vihat luin viime syksynä, Maan vihat tammikuussa. Molemmista pidin kovasti, ja niin pidin Veden vihoistakin. Kertte pakeni Maan vihojen lopussa Tokholmista Arimon luota laivaan, jonka piti viedä hänet takaisin kotiin. Laiva joutuu myrskyyn ja kotimatka siirtyy. Onneksi laiva saadaan kuitenkin rantaan Osmin, Kerten mukaansa ottaneen kauppiaan, kotipaikalla Koluvanissa, nykyisessä Tallinnassa. Siellä Kertte elelee ja odottelee laivan korjaamista ja seuraavaa matkaa.

Nyt Kertellä on taas hieman rauhallisempaa, Koluvanissa hän ei elä jatkuvan uhan alla kuten Tokholmissa. Kaipuu kotiin on kuitenkin kova. Saapa nähdä, joko seuraavassa osassa nähdään, mitä kotiin kuuluu.

Helmet-haaste: vuonna 2016 julkaistu kirja.

Heidi Köngäs: Hertta

Ehkä olen muuttunut, ehkä olen tullut toiseksi, sillä juuri nyt en toivo mitään muuta kuin että saisin jakaa Leinon kanssa kaiken, taistelun ja yhteisen elämän. Voisin vaikka muuttaa siihen pieneen hirsitaloon, kunhan vain saisin olla hänen lähellään. Hän paikkaa kaikki minun lommoni, poistaa huolet ja epävarmuuden.

Hertta kertoo Hertta Kuusisesta, suomalaisesta kommunistipoliitikosta ja Otto Wille Kuusisen tyttärestä. Hertta oli kahdeksan vuotta Neuvostoliitossa ja palasi Suomeen 1934 tekemään puoluetyötä. Hänet vangittiin melkein heti ja sen jälkeen hän oli pitkiä aikoja vangittuna. Sodan jälkeen hän nousi eduskuntaan, kun kommunistien toiminta sallittiin. Hertta on kertomus vuosista ennen sotaa, sodan aikana ja vielä sodan jälkeenkin, se on kertomus Hertasta ja hänen puolisostaan Yrjö Leinosta.

Hertta haisee tupakalta, polttaa usein ketjussa varsinkin hakatessaan kirjoituskonetta, ja hän istuu sen luona jatkuvasti, tuntikausia, aina on joku lausunto, muistio tai sääntöluonnos tekeillä. Hänen energiansa on loputonta ja varmaan siksi hän pysyy laihana, vaikka syökin ihan kohtuullisesti.

Ei Hertaa syyttä ole kehuttu, minä pidin siitä kovasti. Teksti kulkee sujuvasti, tarina etenee välillä pitkilläkin loikilla, mutta silti siinä on helppoa pysyä mukana. Turhia ei jäädä jaarittelemaan, vaan kuvataan vain olennainen, ja se tehdäänkin tyylillä.

Helmet-lukuhaasteeseen merkataan kohta 34 "keskustelua herättänyt kirja", sillä kirja on herättänyt kysymyksiä toisen päähenkilön Yrjö Leinon todellisista vaikuttimista.

Maeve Binchy: Kastanjakadun väki

"Ensin ajetaan..." Mies kysyi osoitteen tytöltä.
Seurasi kovasti kikatusta ja kuiskailua, ja mies sanoi: "Oikeastaan ajetaan vain sinne - jäämme molemmat siellä pois kyydistä", ja sitten kuului halailun ja suutelemisen ääniä. Maksaessaan mies katsoi Keviniä suoraan silmiin ja antoi juomarahaa. Hän ei tuntenut Keviniä. Taksinkuljettajat ovat näkymättömiä.

Palaan jälleen Maeve Binchyn seuraan kokoelmalla Kastanjakadun väki (2015). Kokoelma on julkaistu hänen kuolemansa jälkeen, ja olisi ilmeisesti siis ansainnut paremmin paikan Helmet-haasteen "kirjailijan viimeiseksi jääneenä kirjana" kuin siihen laittamani Seitsemän talvista päivää. No, en vaihda. Tämä on koottu kirjailijan vanhoista, suurelta osin tosin ennen julkaisemattomista, teksteistä, joten kysehän ei varsinaisesti ole hänen viimeiseksi kirjoittamastaan kirjasta.

Tässä kirjassa on yksi selkeä puute. Se on se, että novellit ovat liian lyhyitä. Usein haluaisin tietää enemmän, lukea enemmän samoista hahmoista, ja seuraavaksi hypätäänki jonnekin aivan muualle - tai paikka, Kastanjakatu, oikeastaan pysyy samana, mutta ajasta, milloin tarina tapahtuu, ei ole mitään tietoa.

On tässä tietysti toinenkin puute. Tarinat toistavat itseään, mutta sitä en kyllä pidä minään ihmeenä, sillä yli 400-sivuinen teos koostuu 36 novellista, joiden yhdistävä tekijä on siis tapahtumapaikka, Kastanjakatu. Paljon on miehiä, jotka pettävät ja jättävät, itsenäisiä naisia, jotka selviävät tai päättävät selvitä tai joiden on vain pakko selvitä.

Kesäbingoon "novellikokoelma".

Kirjaherbaarioon kolmas kirja. Tämä etenee kyllä hitaammin kuin olisin kuvitellut, mutta ei hätää, hyllyssä on jo monta kirjaa, jotka on bongattu kirjastosta sillä perusteella, että niiden nimessä on jokin kasvi. Niiden lukeminen vain takkuaa...