Seurasi kovasti kikatusta ja kuiskailua, ja mies sanoi: "Oikeastaan ajetaan vain sinne - jäämme molemmat siellä pois kyydistä", ja sitten kuului halailun ja suutelemisen ääniä. Maksaessaan mies katsoi Keviniä suoraan silmiin ja antoi juomarahaa. Hän ei tuntenut Keviniä. Taksinkuljettajat ovat näkymättömiä.
Palaan jälleen Maeve Binchyn seuraan kokoelmalla Kastanjakadun väki (2015). Kokoelma on julkaistu hänen kuolemansa jälkeen, ja olisi ilmeisesti siis ansainnut paremmin paikan Helmet-haasteen "kirjailijan viimeiseksi jääneenä kirjana" kuin siihen laittamani Seitsemän talvista päivää. No, en vaihda. Tämä on koottu kirjailijan vanhoista, suurelta osin tosin ennen julkaisemattomista, teksteistä, joten kysehän ei varsinaisesti ole hänen viimeiseksi kirjoittamastaan kirjasta.
Tässä kirjassa on yksi selkeä puute. Se on se, että novellit ovat liian lyhyitä. Usein haluaisin tietää enemmän, lukea enemmän samoista hahmoista, ja seuraavaksi hypätäänki jonnekin aivan muualle - tai paikka, Kastanjakatu, oikeastaan pysyy samana, mutta ajasta, milloin tarina tapahtuu, ei ole mitään tietoa.
On tässä tietysti toinenkin puute. Tarinat toistavat itseään, mutta sitä en kyllä pidä minään ihmeenä, sillä yli 400-sivuinen teos koostuu 36 novellista, joiden yhdistävä tekijä on siis tapahtumapaikka, Kastanjakatu. Paljon on miehiä, jotka pettävät ja jättävät, itsenäisiä naisia, jotka selviävät tai päättävät selvitä tai joiden on vain pakko selvitä.
Kesäbingoon "novellikokoelma".
Kirjaherbaarioon kolmas kirja. Tämä etenee kyllä hitaammin kuin olisin kuvitellut, mutta ei hätää, hyllyssä on jo monta kirjaa, jotka on bongattu kirjastosta sillä perusteella, että niiden nimessä on jokin kasvi. Niiden lukeminen vain takkuaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti