Paula Havaste: Veden vihat

Kertte ajatteli rannalla yhä korjaamistaan odottavaa laivaa, sen murtuneita pohjalautoja ja koko sitä lastia, joka olisi aivan yhtä hyvin saattanut maata meren pohjassa. Nyt se oli varastorakennuksen turvissa ja kukkaro tarkoin tallessa Osmin kaulassa. Se oli arvokasta, muttei yhtä arvokasta kuin se, että hän itse oli selvinnyt kaikesta. Turvassa hän oli, vaikka väärän miehen rinnalla ja väärässä kylässä, väärän veden rannalla.

Paula Havaste on yksi niistä kirjailijoista, joiden kirjoista olen kovasti pitänyt. Veden vihoja (2016) odotin kovasti ja tein siitä varauksen kirjastoon. Jonkun aikaa piti odotella, ja vielä oli ongelma, että kesätauon aikana oli vähän epäselvää, mistä kirjastosta voin kirjani noutaa. Pääasia oli, että kirjaston henkilökunnan ystävällisellä avustuksella Veden vihat löysi tiensä lukupinooni ja päätyi nopeasti myöskin luettavaksi.

Kerten tarina jatkuu kolmannessa kirjassa. Ensimmäisen osa Tuulen vihat luin viime syksynä, Maan vihat tammikuussa. Molemmista pidin kovasti, ja niin pidin Veden vihoistakin. Kertte pakeni Maan vihojen lopussa Tokholmista Arimon luota laivaan, jonka piti viedä hänet takaisin kotiin. Laiva joutuu myrskyyn ja kotimatka siirtyy. Onneksi laiva saadaan kuitenkin rantaan Osmin, Kerten mukaansa ottaneen kauppiaan, kotipaikalla Koluvanissa, nykyisessä Tallinnassa. Siellä Kertte elelee ja odottelee laivan korjaamista ja seuraavaa matkaa.

Nyt Kertellä on taas hieman rauhallisempaa, Koluvanissa hän ei elä jatkuvan uhan alla kuten Tokholmissa. Kaipuu kotiin on kuitenkin kova. Saapa nähdä, joko seuraavassa osassa nähdään, mitä kotiin kuuluu.

Helmet-haaste: vuonna 2016 julkaistu kirja.