Kalle Päätalo: Kunnan jauhot

Jakin lisäksi oli myös Auku kieltänyt minua menemästä yksin selvittämään mahdollista ruuhkaa. Nämä kiellot eivät nyt muistuneet mieleeni kun hyökkäsin kiskomaan ja kankeamaan kämää auki. Onnistuin keinottelemaan joitakin tukkeja telaksi kääntyneen päältä, mutta uusia tuli ylhäältä niin sakeaan, että aina saadessani pölkyn jolun yli tuli vähintään yksi uusi tilalle. Ruuhkauma alkoi kasvaa ja rupesin hätäytymään.

Nyt se on lopultakin luettu. Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kolmas osa Kunnan jauhot, 538 sivua. En lupaa enää palata sarjaan pariin, mutta eihän sitä toki tiedä jos joskus sellainen hulluus iskee, että vielä sarjan seuraavaakin osaa silmäilen. En kyllä usko, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Jos vaikka maailmasta lukeminen loppuu. Eli ilmeisistä ansioistaan huolimatta täytyy todeta, että Päätalo ole minun juttuni.

Tässä osassa Kallen isä Herkko on sairastunut, "tullut hulluksi" ja kirjan alkuosa pelätään, mitä se isä taas keksii. Isä on vainoharhainen, näkee salattuja merkkejä joka puolella ja perheen äiti ja lapset ovat jatkuvasti varpaisillaan. Ilo katoaa Kallenkin elämästä kokonaan. Isä yrittää naapurin miehen ja vaimon painostuksesta palata savottaan, mutta palaa samantien kotiin. Kalle joutuu lähtemään lopulta savottaan ja uittoon, jotta perheelle saataisiin edes vähän rahaa velkoihin ja ruokaan.

Lopulta tilanne äityy niin pahaksi, että isä viedään piirille Ouluun Kallen poissa ollessa. Sen jälkeen ei isästä kuulu juuri mitään, ja se mitä kuuluu ei ole järin lohdullista. Päivittäisessä selviämisessä on kotona kuitenkin täysi tekeminen.

Edellisessä osassa minua ärsyttivät itseruoskintaa tihkuvat kuvaukset kortin peluusta, tässä osassa sitä lajia oli onneksi vähemmän.

Neljä vuotta sitten ole lukenut sarjan ensimmäiset osat Huonemiehen poika ja Tammettu virta.

Becky Albertalli: Sydänsurujen kääntöpuoli

Mutta en pysty puhumaan ihastuksilleni. En millään. Kroppani pettää minut. Ja ihastukset ovat tietysti erilaisia, joten vaikea yleistää, mutta jos ihastumisen tunnetta pitäisi kuvailla, luonnehtisin sitä näin: olen juossut runsaan kilometrin, oksettaa ja nälättää, ruoka ei maistu, aivot ovat sumeaa muhjua ja pissattaa. Toisin sanoen olo on lähes sietämätön. Mutta jollain kierolla tavalla nautin siitä.
Enkä vain nauti. Janoan sitä.

Oi, jos Sydänsurujen kääntöpuolen (2019) Molly nauttii ihastumisen tunteesta, niin minä nautin näistä Becky Albertallin nuortenromaaneista. Aivan ihania. Minä, Simon, Homo Sapiens valloitti minut vuosi sitten toukokuussa kun luin sen.

Molly on ollut ihastunut kaksikymmentäkuusi kertaa, muttei uskalla puhua heille. Mitään ei siis ole koskaan tapahtunut kenenkään kanssa. Kaksoissisko Cassie päättää panna tuulemaan ja yrittää saada oman tyttöystävänsä kaverin Willin ja Mollyn yhteen. Voisiko Will olla ihastus numero kaksikymmentäseitsemän?

Ja vaikka pojille puhuminen on Mollylle vaikeaa, ei hänen ole lainkaan vaikeaa puhua töissä työkaverilleen Reidille. Reid on ihan kummallinen ja outo, mutta Molly huomaa viihtyvänsä hänen kanssaan yllättävän hyvin.

Ihana kirja, josta tulin todella hyvälle mielelle.

Simona Ahrnstedt: Skandaalinkäryä

Ehkä minun pitäisi inhota itseäni, Gabriel ajatteli paljon myöhemmin käydessän riisuutuneena pitkäkseen sänkyynsä, ristiessään käsivarret niskan taakse ja muistellessaan vastahankaista suudelmaa. Hän ei kuitenkaan inhonnut. Päinvastoin. Hän tunsi elävänsä.

Simona Ahrnstedtin Skandaalinkäryä (2015) on roikkunut lukulistallani pitkään. Siis monta vuotta, niin kuin joillakin kirjoilla on tapana. Olin lopulta päättänyt tyhjentää listaani ainakin tämän kirjan osalta ja hankkinut kirjan kirjastosta ennenkuin kirjastot menivät koronaviruksen vuoksi kiinni. Ja siltikin meni se pari kuukautta ennen kuin tartuin kyseiseen kirjaan. Mutta sitten se olikin menoa. Voin vakuuttaa, että jos pitää erittäin viihteellisestä historiallisesta romantiikasta, niin Skandaalinkäryä sopii kuin nenä päähän.

Magdalena Swärd on köyhä ja vailla ystäviä, mutta kelpaa nuoren ja kauniin vapaaherrattaren esiliinaksi kreivi Gabrien Gripklon viikkoja kestäviin juhliin. Juhlien ainoa tarkoitus on löytää kreiville sopiva vaimo, joten panokset ovat korkeat. Vaikkakin kreivillä on takanaan skandaali, joka hieman himmentää hänen etujaan aviomiehenä.

Sattumalta ja vedonlyönnin seurauksena Magdalena päätyy viettämään aikaa kreivin kanssa enemmän kuin olisi todellakaan sopivaa.

Hän saisi yhden ainoan illan, jolloin hän olisi kaunis ja ehkä hieman kevytmielinen. Sen Gabriel oli luvannut, ja Magdalena luotti mieheen. Hän saisi yhden illan, jolloin hän olisi voittamaton. Hän kiinnitti naamion silmilleen. 
Hän aikoi nauttia kaikesta täysin siemauksin.

Janet Evanovich: Finger Lickin' Fifteen

 Janet Evanovich on minulle sellaista turvalukemista, jos haluan treenata enkuksi lukemista. Helppoa kieltä ja hauskaa luettavaa. Yllätyksiä palkkionmetsästäjä Stephanie Plum ei ole aikoihin tarjonnut, ellei sitten sitä lasketa, montako kertaa hänen autonsa räjäytetään kirjan aikana.

No jaa, onhan se toisaalta jännittävää. Ranger, jonka on annettu ymmärtää pystyvän kaikkeen, tietävän kaiken ja myös näkevän kaiken, on ongelmissa. Hänen turvapalveluita tuottavassa yrityksessään on ehkä myyrä, sillä heidän vartioimiinsa taloihin on murtauduttu käyttäen turvajärjestelmän koodia. Onko kyse sisäpiirin tekemistä keikoista? Ranger haluaa Stephanien tulevan hänelle töihin ja tutkivan sitä. Vähemmän yllättävästi työkeikka sisältää myös yöpymistä Rangerin sängyssä.

Toisaalla Stephanien työkaveri Lula näkee murhan ja vapaalla jalalla olevat murhamiehet alkavatkin jahtaamaan silminnäkijää. Ja tekevät sen melkoisen taitamattomasti, sillä ei voi väittää, että Lula suojautuisi erityisen tehokkaasti.

Karin Erlandsson: Kukistaja

- Olet täten kuningattaren vanki. Sinua syytetään siitä, että olet yrittänyt etsiä Silmäterää pitääksesi sen itselläsi.

Taru Silmäterästä päättyy Kukistajaan (2020). Kolme aiempaa osaa Helmenkalastaja, Linnunkesyttäjä ja Vuorikiipeilijä saivat todellakin koukuttumaan Mirandan ja Sirkan matkaan Silmäterän perässä. Halusin palavasti tietää, kuinka taru päättyy.

Kaikki osat ovat sijoittuneet eri puolille kirjasarjan fantasiamaailmaa, ja niinpä myös Kukistaja tapahtuu uudessa paikassa. Tällä kertaa Miranda ja Sirkka päätyvät Kuningattaren kaupunkiin. Miksi myös Iberis, sarjan pahis, on siellä, ja miksi kuningatar kuuntelee Iberistä ja antaa hänen toimia mielensä mukaan?

Silmäterä, himoittu helmi, jonka perässä aikuiset ovat vuosisatoja hylänneet perheensä ja lähteneet etsimän tarumaista helmeä, on siis olemassa, ja Miranda ja Sirkka tietävät mistä etsiä. Mutta mitä sen jälkeen? Taru kertoo, että mikäli Silmäterä päätyy kuningattarelle, ei kenenkään koko maassa tarvitse enää koskaan  kaivata  mitään muuta. Onko siltikään niin onnellista, jos ei enää koskaan pysty kaipaamaan mitään? Vai pitäisikö Silmäterä pitää itsellään vai voisiko sen tuhota, kuten Miranda on Sirkalle luvannut? Ja jos Silmäterän yrittää tuhota, niin kuinka sen voi tehdä?

Sarjan kannet on muuten mielestäni todella nätit. Vaikka sarjan ensimmäinen osa ei minua aivan heti sytyttänytkään, niin loppujen lopuksi tämä oli todella herttainen ja ihana fantasiasarja, joka kiinnosti näin aikuistakin.

Nic Stone: Kolme on parillinen luku

Courtney "Coop" on koristähti, ja rakastunut parhaaseen ystäväänsä Jupiteriin. Jupiter on kuitenkin tiennyt jo nuoresta lähtien olevansa lesbo, joten Courtneylla ei ole mitään mahdollisuuksia. Mutta onneksi Coop ja Jupiter voivat olla edelleen parhaita ystäviä, nukkua samassa sängyssä ja lohduttaa toisiaan.

Rae on uusi oppilas, joka ystävystyy ensin Jupiterin ja sitten myös Courtneyn kanssa. Ja yllätyksekseen Rae huomaa olevansa ihastunut molempiin.

Jupiter taas on aina tiennyt rakastavansa naisia ja on odottanut sitä oikeaa. Joko hän viimein löytäisi sen?

Kolme kertojaa kertoo tarinansa vuorotellen, ja vaikka se ratkaisu ei todellakaan aina toimi, niin tällä kertaa se toimii yllättävänkin hyvin. Pisteet tälle nuortenkirjalle!

Holly Bourne: Katsokaa miten onnellinen olen

Minä melkein jätin tämän kesken. Runsas kiroilu ärsytti, päähenkilö ärsytti eikä koko kirja kiinnostanut. Valitin asiaa instagram-tililläni ja sain suosituksen jatkaa silti. Ja totta, kun rämmin alun läpi, kirja vei todellakin mukanaan. Suosittelen, mutta äänikirjaformaatti ei ehkä ainakaan minulle ollut paras mahdollinen.

Katsokaa miten onnellinen olen kertoo Torista, menestyskirjailijasta, joka on noussut maineeseen kirjoitettuaan parikymppisenä kirjan itsensä löytämisestä. Vuosia on kulunut, Tori on yhdessä unelmamiehensä kanssa, vaikkei arki enää tunnukaan unelma-arjelta. Mutta voiko se alun intohimo jatkuakaan?

Ja kun pintaa sitten raaputetaan, selviää, että Tori tietää itsekin, mitä hänen pitäisi tehdä. Mutta se ei tee siitä helppoa.

Jennifer Mathieu: Näpit irti!

Vivin koulussa jalkapallojoukkue on kuningas ja muut nöyriä alamaisia. Pojat saavat kouria tyttöjä vapaasti ja vitsailla törkeitä vitsejä kenenkään estämättä. Tytöille opettajat sen sijaan tekevät julkisia ja nöyryyttäviä vaatetarkastuksia, joissa säädyttömästi puketuneet tytöt pakotetaan poistumaan luokasta ja pukemaan ylisuuret koulun tarjoamat vaatteet omiensa tilalle.

Eräänä päivänä Viv päättää, että nyt riittää. Hän ryhtyy julkaisemaan omaa lehteä, jota jakaa nimettömästi salaa tyttöjen vessassa. Hän kutsuu tyttöjä kapinaan, ja vaikka kaikki eivät uskalla liittyä, on heitäkin, jotka ovat samaa mieltä Vivin kanssa.

Näpit irti! oli näin kohderyhmään kuulumattomalle aikuiselle hyvä, raikas lukukokemus. Hyvin samantyyppinen kuin Minä, Simon, homo sapiens, mutta kuitenkin selvästi omanlaisensa.