- Se oli sitä vielä tänään aamupäivällä, Ake sanoi.
Palasin syksyllä Taru ja Tarmo Väyrysen Vuorileijonan varjo -sarjan pariin. Sarjan ensimmäiset kolme kirjaa muodostavat kiinteän trilogian, joka on kirjoitettu 1990-luvun loppupuolella. Sarja jatkui kolmella uudella kirjalla heti näiden jälkeen (1998-2000), ja nekin olin lukenut heti tuoreeltaan.
Sen jälkeen olin unohtanut koko sarjan ja minulta oli jäänyt huomaamatta, että ihan muutama vuosi sitten, 2016 kirjailijat olivat palanneet Sirpiin ja Vuorileijonan varjo - sarjaan ja julkaisseetkin useamman uuden osan sen jälkeen. Talvisateet on siis uusista osista ensimmäinen.
Koko aiempaa sarjaa leimaa voimakas pyrkimys hyvään ja sarjan maailmaan sijoittuvat eri kansat uskovat kaikki omanlaisiinsa jumaliin. Mutta Sirpin Koora kieltää väkivallan ja aseet kokonaan ja kehottaa kohtelemaan kaikkia ihmisiä samanarvoisena. Ihanne, johon on vaikea yltää, mutta johon on syytä pyrkiä. Talvisateissa tapaamme tuttuja hahmoja: Dotar ja Ake ovat luopuneet asemastaan Autiomaassa ja muuttaneet Aken kotimaahan Sirpiin. Myös Verraka, entinen sotilaspäällikkö Vuorimaasta on asettunut Sirpiin ja toimii siellä nyt opettajana ja pyhien tekstien tulkitsijana. Yhtäkkiä maahan saapuu suuri joukko, tuhansia pakolaisia, jotka on pakko majoittaa ja huoltaa jotenkin, sillä muista lähimaista ei ole apua saatavilla. Kuulostaako tutulta? Ja kun ottaa huomioon julkaisuajankohdan, tuntuu aika selvältä, että kirjailijat ovat halunneet antaa oman näkemyksensä Euroopan pakolaiskriisiin.
Kirjassa pohditaan useaan otteeseen oikeaa ja väärää ja sitä, miten erilaisten ihmisten yhteiseloa voidaan helpottaa ja ehkäistä konflikteja. Jos kestää sen, että kirja on voimakkaasti kantaaottava, niin Talvisateet on erittäin suositeltava jatko herttaiselle nuortenkirjasarjalle, jonka muistan lapsuudestani. Vaikkakin Talvisateet on sopivampi hieman varttuneemmalle lukijalle kuin esimerksi ensimmäiset kolme kirjaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti