Laura Ingalls Wilder: Pieni talo preerialla

Ah, vanha klassikko, johon tutustutin lapset ääneenluvun merkeissä. Yllätyin, miten kiinnostuneita lapset (7- ja 9-vuotiaat) tästä olivat.

Perheen vanhemmat myyvät mökkinsä ja omaisuutensa Wisconsinin suuressa metsässä, minne sarjan ensimmäinen kirja sijoittui. He matkaavat pitkän matkan vankkureilla ja asettuvat lopulta preerialle Independencen lähistölle. Muutamia muita uudisraivaajia asettuu lähistölle, mutta muuten perhe on aikalailla oman onnensa nojassa. Kirjeetkään eivät kulje, vaan ainoa keino saada tai lähettää kirjeitä on toimittaa ne läheiseen kaupunkiin, jonne edestakainen matka kestää 4-5 päivää. Kun perheen äiti loukkaantuu mökin rakentamisessa, mietin, miten pienestä on kiinni tuollaisen hankkeen onnistuminen. Toisen vanhemman vakava sairastuminen tai menehtyminen tekisi koko yrityksestä toivottoman.

Toki lapsille luettaessa on huomioitava, että kirja on oman syntyaikansa kuva ja vaatii selitystä nykylapsille. Hieman selitystä vaati sekin, miksi monessa kohdassa unohdetaan täysin kertoa, missä perheen nuorin, Carrie-vauva oikein nukkuu tai milloinkin on. Kirja kuitenkin kuvaa yli vuoden mittaista ajanjaksoa ja Carriesta on koko aikana vain muutamia ohimeneviä mainintoja. Tämähän johtuu tietysti siitä, että oikeasti kirjan kirjoittanut Laura on itse ollut tapahtumien aikaan 2-3-vuotias ja Carrie on oikeasti vasta syntynyt Kansasissa, mihin Pieni talo preerialla sijoittuu. Eli Laura on kirjoittanut kirjan toisten kertomien tarinoiden pohjalta, ja sijoittanut sen sarjassaan ajallisesti myöhemmäksi kuin sarjan ensimmäinen, Pieni talo suuressa metsässä. Tämä ei varmaan ole alunperin ollut tarkoitus, vaan tapahtunut vähän kuin vahingossa, kun sarjan ensimmäinen osa menestyi ja sille kaivattiin jatkoa. Mutta siis ilmeisesti siksi kirjassa Carrieta puhutellaan koko ajan vauvaksi ja usein unohdetaan kokonaan.

Sarjaahan on viime vuosina syytetty asenteellisuudesta intiaaneja kohtaan, mutta minusta kirjassa tulee hyvin ilmi se, ettei esimerkiksi perheen isä pidä kaikkia intiaaneja pahoina. Toki hän uskoo alunperin alueelle muuttaessaan, että intiaanit joutuvat väistämään uudisasutusta, mutta kun näin ei käykään, hän päättää heti lähteä muualle. Perheen äitiä intiaanit taas pelottavat, mutta toisaalta, miksi eivät pelottaisi, kun intiaanien ja valkoisten välillä oli kuitenkin ollut väkivaltatilanteita. Ingallsin perhe kuitenkin pyrkii pysyttelemään ystävällisissä väleissä intiaanien kanssa.

Kirja itsessään on kerrottu lapsen silmin, joten mitään väkivaltaisten kohtien sensurointia ei tarvinnut tehdä. Pari jännittävää lukua kirjassa kyllä oli, joiden jälkeen piti lukea vielä se seuraavakin, jotta uni tulisi.

Aiomme jossain vaiheessa jatkaa sarjan parissa.