Vilja-Tuulia Huotarinen ja Satu Koskimies: Emilia Kent - Runotytön tarina jatkuu

Siinä se saapui: leimahdus. Emilia näki pelot ja toiveet, jotka kietoutuivat kaiken elävän elämän ytimeen, ja vielä muutakin hän näki, jotakin mikä oli tunteiden tuolla puolen, ikuista ja vastaansanomatonta, valkoista kuin jää ja punaista kuin tuli.

Taide. Ja rakkaus. Toistensa välttämättömät kumppanit. Emiliaa vapisutti. Hän tunsi, miten raskas ja ruosteinen ankkuri, joka hänet oli mustasukkaisuuden ajatuksiin kiinnittänyt, nousi pulpahtaen pintaan. Hän oli vapaassa vedessä, ja ranta oli vesililjoin kukitettu.

Emilia Kent - Runotytön tarina jatkuu (2018) on kahden suomalaiskirjailijan kirjoittamaa fanifiktiota jatkoksi L. M. Montgomeryn Runotyttö-klassikko-tyttökirjoille. Jatko-osan tarpeellisuudesta ja onnistumisesta voi toki olla montaa mieltä, mutta omasta mielestäni Emilia Kent on aivan sujuva vaihtoehtoinen todellisuus jatkoksi Runotytöille. Ja ellei kaikki kirjoittajien tekemät ratkaisut miellytä, voi aina kuvitella itselleen oman vaihtoehtoisen todellisuuden!

Arvelin itse, kun luin Runotytöt parin viime vuoden (Pieni runotyttö, Runotyttö maineen polulla, Runotyttö etsii tähteään), että Emilian ja Teddyn tulevaisuus ei näytä kovinkaan ruusuiselta. Ehkä onneksi tämän kirjan kirjoittajat ovat päätyneet toisenlaiseen, onnellisempaan ratkaisuun. Emilia ja Teddy ovat muuttaneet Autioon taloon ja vieneet suurimman osan Deanin sinne hankkimista tavaroista pois. Ilsen ja Perryn suhde jatkuu räiskyvänä aivan kuten he toivovatkin. Laura- täti, Elisabet-täti ja Jimmy-serkku asuvat Uudessa kuussa, ihan siinä lähellä, niin että Emilian on helppo poiketa siellä. Vanhat tutut hahmot ovat mukana, mutta mukaan on kehitelty tarpeen mukaan myös uusia hahmoja. Tyyli tuntuu sopivan Runotyttöjen tyyliin.

Kirja ei niinkään ole kuvaus Emilian ja Teddyn avioliitosta, vaan ehkäpä enemmänkin Emilian kirjoitustyöstä ja sen hankalaluudesta. Ajan ja inspiraation löytäminen kirjoitustyölle ei onnellisena aviovaimona enää osoittaudukaan yhtä helpoksi kuin aiemmin. Dean, joka ei ole kihlauksen purkautumisen jälkeen pitänyt yhteyttä, palaa yllättäen. Voiko vanha ystävyys vielä elpyä? Ja kuinka suhtautua muutoksiin rakkaiden Laura-tädin ja Elisabet-tädin elämässä?

Jos jatkoa Runotytön tarinalle päätyy lukemaan, siihen kannattaa mielestäni suhtautua avoimesti, siten että näinkin olisi voinut tapahtua. Minusta kirjaa oli mukava lukea ja tyyliltään se sopii myös nuorempien Runotyttö-fanien luettavaksi. Emilia Kent vastaa niihin avoimiin kysymyksiin, joita monille lukijoille varmasti alkuperäisen sarjan päätyttyä on jäänyt. Sitä, onko kirjallisuudessa ylipäänsä välttämätöntä vastata kaikkiin avoimiin kysymyksiin, voi toki miettiä.