Leena Lehtolainen: Viattomuuden loppu

- Kuule Maria, kai sä olet jo oppinut, että jotkut ihmiset ovat luonnostaan pahoja?

Maria Kallio jatkaa tutkimuksiaan Leena Lehtolaisen dekkarissa Viattomuuden loppu (2017). Maria Kallio johtaa lapsiin ja nuoriin kohdistuvien rikosten osastoa. Marialla on tiimissään pari uutta tyyppiä ja neljän hengen osastolle selvitettäväksi murha. Nainen, joka on tuomittu vankilaan nuorten poikien hyväksikäytöstä, on surmattu vapautumispäivänä. Onko joku hänen uhreistaan seurannut hyväksikäyttäjänsä elämää ja tarttunut tilaisuuteen? Yllättävän monella tuntuu olleen mahdollisuus siihen.

Viattomuuden loppu tuntui jotenkin alleviivaavalta, eikä ehkä iskenyt ihan täysiä. Mutta hyvä jatkumo Maria Kallio -dekkareihin kuitenkin. Samantyylinen vaikutelma jäi pari vuotta sitten Surunpotkusta, sarjan edellisestä osasta.

Diana Gabaldon: Lordin yksityisasia

"Meillä on syytä epäillä O'Connellia vakoojaksi."
Greyn mielessä ällistys ja pettymys kilpailivat tietynlaisen tyydytyksen kanssa. Hän oli tiennyt, että jokin haiskahti Brewster's Alleyn jutussa - eikä se ollut turska.

Lordin yksityisasia (alkuteos 2003, suom. 2006) löytyi omasta hyllystäni, ja olen sen siis joskus lukenut. Aikaa siitä oli, eikä se muistaakseni tehnyt minuun erityistä vaikutusta edellisellä kertaa. Nyt kun luen lordi Johnista kertovaa spin off -sarjaa uusiksi, huomaan, että järjestyksellä on väliä näitä lukiessa. Ajallisesti ennen Lordin yksityisasiaa kuuluu novelli (tai pienoisromaani) Lordi John ja Hellfire-klubi, johon tässäkin viitataan. Osaa tekstistä on vaikea ymmärtää, ellei ole Hellfirea lukenut - tai oikeastaan voi olla, vaikka olisikin lukenut. Piti ihan miettiä kahdesti, että mitä siinä edellisessä tekstissä oikein tapahtuikaan.

Lordi John Grey saa vahingossa selville jotain, joka estää hänen serkkutyttönsä kihlauksen. Samaan aikaan kun hän ryhtyy selvittelemään, kuinka kihlauksen voisi säädyllisesti purkaa, hän päätyy selvittämään erään murhatun sotilaan kohtaloa. Molemmat tehtävät olisivat kuuluneet hänen isoveljensä hoidettaviksi, mutta tämä hyväkäspä on juuri nyt matkoilla.

Lordin yksityisasia on samantyylistä yksityiskohtien ja henkilöiden vyörytystä kuin Gabaldonin romaanit yleensäkin. On vaikea perustella mikä siinä miellyttää, ehkä on vain hauskaa lukea lisää Matkantekijä-sarjassa tutuksi tulleesta lordi John Greystä. Mukava välipala, ja sitä paitsi sivumäärältään ihan kohtuullisen kokoinen romaani.

Olen etsinyt oikeaa kronologiaa kirjoille Dianan Gabaldonin omilta nettisivuilta ja kirjojen suomennoksia Wikipedian suomenkielisiltä sivuilta.

1. Muukalainen
2. Sudenkorento
3. Matkantekijä
• Lordi John ja Hellfire-klubi (kirjassa Lordi John ja paholaisen korttipakka)
• Lordin yksityisasia
• Lordi John ja riivaajatar (kirjassa Lordi John ja paholaisen korttipakka)
• Lordi John ja veitsenterän veljeskunta
• Lordi John ja sotilaan haamu (kirjassa Lordi John ja paholaisen korttipakka)
• Armeijan käytäntö (kirjassa Tulivana)
• Skottilainen vanki
• Lordi John ja zombien vitsaus (kirjassa Tulivana)
4. Syysrummut
5. Tuliristi
6. Lumen ja tuhkan maa
7. Luiden kaiku
8. Sydänverelläni kirjoitettu
• Lehtenä pyhäinpäivän tuulessa (kirjassa Tulivana)
• Välitila (kirjassa Tulivana)
• Kokemattomat (kirjassa Kokemattomat ja muita kertomuksia)

Lisäksi mukaan haasteeseen Uudelleen luettua.

Alexander McCall Smith: Naisten etsivätoimisto nro 1

Mma Ramotswe nauroi. "Kuvittelevatko miehet tosiaan, että meitä voi huijata niin helposti?" hän kysyi. "Pitävätkö he meitä typerinä?"
"Ilmeisesti pitävät", Mma Pekwane sanoi.

Olen kyllä kuullu Alexander McCall Smithin luomasta Botswanan ensimmäisestä naisyksityisetsivästä Mma Ramotswesta aiemminkin, miten olisin voinut välttyä siltä? Itse tutustuin häneen kuitenkin ensimmäistä kertaa. Päätin aloittaa alusta, eli sarjan ensimmäisestä osasta Naisten etsivätoimisto nro 1 (2010).

Kansi on värikäs ja vie ajatukset Afrikkaan. Kirja lähtee liikkeelle kaukaa, Mma Ramotswen lapsuudesta saakka, mikä hämmensi hieman aluksi. Tässä dekkarissa ei selvitelläkään yhtä tosi hankalaa juttua, kuten dekkareissa yleensä. Mma Ramotswen ratkoo sen sijaan useita pieniä ja arkisia, ja välillä vähän vähemmän arkisiakin ongelmia. Esimerkiksi hänen luokseen tulee vaimo, joka pelkää miehensä olevan uskoton, tai isä, joka haluaa tietää onko tyttärellä epäsopiva poikaystävä. Niitä tavallisia. No, ehkä länsimaissa yksityisetsivä ei saa asiakkaakseen tytärtä, joka ei ole nähnyt isäänsä lapsuuden jälkeen, ja jonka isä on nyt palannut ja muuttanut asumaan tyttären passattavaksi. Botswanassa kysymys kuuluu, onko isä todella oikea isä. Jos on, niin ok, tytär ottaa hänet luokseen, mutta ellei, olisi kiva että vieras mies häipyisi hänen kodistaan. Tämänkin Mma Ramotswe selvittää, ja ihan ilman dna-testejä.

Mma Ramotswe on lämminhenkinen ja näppärä etsivä. Ehkä hänen käyttämänsä keinot ovat joskus hieman epätavallisia, mutta ainakin ne tehoavat. Pidin Mma Precious Ramotswesta kovasti ja varmasti vielä palaan hänen seuraansa. Ja onhan sarjassa useita osia, joten ei lukeminen lopu ihan heti kesken.

L. M. Montgomery: Annan unelmavuodet

- On kummallista, kun kaikki näyttävät ajattelevan, että minun on mentävä naimisiin Gilbert Blythen kanssa, sanoi Anna ärtyisästi.
- Siksi, että te olette luodut toisillenne, Anna. Sinun ei tarvitse nakella niskaasi. Asia on niin.

Anna pääsee kuin pääseekin korkeakouluun, sillä naapurin Rachel Lynde muuttaa Vihervaaraan ja voi auttaa Marillaa niissä töissä, mistä tämä ei enää heikentyneen näkönsä vuoksi yksin selviydy. Korkeakoulu sijaitsee Nova Scotiassa, mistä on pidempi matka Annan kotiin Prinssi Edwardin saarelle, ja siksipä sieltä voikin matkustaa kotiin vain kahdesti vuodessa.

Gilbert lähtee myös opiskelemaan samaan korkeakouluun, samoin Annan vanha ystävä Priscilla Grant. Siellä hän ystävystyy Philippa Gordonin kanssa ja päätyy myöhemmin asumaan yhdessä heidän ja toisen vanhan ystävänsä Stella Maynardin kanssa. Ilmeisesti tämä yhteisasuminen on tehnyt minuun aikoinaan suuren vaikutuksen, koska oikein odotin pääseväni lukemaan siitä. Itse asiassa muistelin, että se olisi tapahtunut Runotytöissä, ja olin oikein pettynyt, kun Emilia ei päätynytkään kimppakämppään ystävien kanssa. No, ei se oikein Emilialle olisi sopinutkaan, mutta Annalla on pienessä Karoliinan majassa oikein hauskaa.

Lukija toki jälleen tietää, että Annan on tarkoitus päätyä yhteen Gilbertin kanssa, mutta silti esiin marssitetaan tumma ja surumielinen kosija Roy Gardner, joka on kuin suoraan Annan nuoruusiän unelmista - tosin iällähän Anna ei vielä siinäkään vaiheessa ole pilattu. Jos hän aloitti opettajana 16-vuotiaana, teki sitä työtä 2 vuotta. Korkeakoulussa Anna oli käsittääkseni nelisen vuotta, joten silloin hän olisi kirjan päättyessä 22-vuotias. Saatan tosin olla väärässäkin näissä laskuissani.

Lisäksi Annan mustasukkaisuutta herätellään sillä, että Gilbert saattelee Helena-nimistä kaunotarta. Mutta tokihan myöhemmin käy ilmi, että Gilbert on saatellut tyttöä vuosikaudet täysin platonisin tuntein, sillä koko ajan halutaan korostaa sitä, kuinka puhtoisesti Gilbert on rakastanut Annaa lapsesta saakka.

Annan nuoruusvuodet
Anna ystävämme

Osallistuu haasteisiin Uudelleen luettua ja Ajattomia satuja ja tarinoita 2.

Tuula Kallioniemi ja Leena Lumme: Konstan kotiaapinen

Näkymätön kurapuuro lentää lattialle. Konsta on vähällä purskahtaa itkuun. Hän ei uskalla katsoa opettajaan.
- Anteeksi, Konsta sopertaa.
- Hupsista! Inna sanoo. - Sattuuhan niitä vahinkoja. Minäpä kutsun siivoojan korjaamaan jäljet.
Ja hetken kuluttua siivooja, joka on tietysti jälleen Inna, kipaisee paikalle riepu kourassaan ja luuttuaa näkymättömän kurapuuron lattialta.

Konsta, reipas 5-vuotias, käy naapurin 3-luokkalaisen Innan pitämässä leikkimökkikoulussa. Ai että, aikuinen äiti-lukija ihailee sekä leikkimökkikoulun pieniä oppilaita että vähän isompaa opettajaa. Tosi herttainen kirja, nopealukuisia pätkiä, jotka sopivat ilta-saduksi eivätkä pelota ketään. Opettavainenkin kirja on, sillä Konsta ja naapurin Anni oppivat syksyn mittaan monia uusia asioita. Meillä äidin lisäksi myös lapset pitivät Konstan kotiaapisesta (2001) kovasti.

Konstan kotiaapinen lainattiin kirjastosta, koska pidimme kovasti Konsta, eka A:sta.

Simona Ahrnstedst: Unelmia & yllätyksiä

"Luin sen lehdestä", Beatrice tunnusti.
"Luetteko te lehtiä?"
Beatrice pani merkille, ettei Seth pystynyt peittämään hämmästystään. Ne miehet.
"Silloin tällöin vaivaan pikkuruisia aivojani ja kahlaan läpi jonkun artikkelin", hän sanoi kuivasti ja sai Sethin nauramaan ääneen.
"Olen loukannut teitä. Pyydän anteeksi. Elämme kehittyneitä aikoja", mies sanoi.

Luin Simona Ahrnstedstin Sitoumuksia pari vuotta sitten. Kuvasin sitä koukuttavaksi ja kiehtovaksi, pidin tarinaa hyvänä ja päähenkilöitä sympaattisina. No, niin pidän myös Unelmia & yllätyksiä (alkuteos 2010, suomennos 2013), mutta olisiko suomennosta voinut mitenkään nimetä toisin? Nimi ei ole mielestäni kauhean onnistunut, vaikka yleensä en kirjojen nimistä nurisekaan. Alkuperäinen nimi on Överenskommelser, joka tarkoittaa google-kääntäjän mukaan "Sopimukset". Kuvaa ainakin kirjaa paremmin kuin Unelmia ja yllätyksiä. No, kirjailijalla ehkä ei voi olla sekä kirjaa Sitoumuksia että Sopimuksia, mutta Sitoumuksiahan on suomennettu vasta 2014, seuraavana vuonna, joten ei senkään olisi pitänyt olla esteenä. Ilmeisesti nimellä on haluttu viitata Austenin tuotantoon, ja kirjaa on markkinoitu Austenin tyylisenä. No jaa.

Lainasin kirjan tutun kirjailijan houkuttamana kirjastosta, mutta typerä nimi sai minut viivyttelemään kirjan avaamista ainakin kolme kuukautta, kunnes päätin, että nyt se on joko luettava tai palautettava.

Lähtökohta on hyvin perinteinen - ehkäpä jopa kliseinen. Eletään vuotta 1880. Beatrice on orpo, ja asuu setänsä taloudessa. Isä on tosin ennen kuolemaansa huolehtinut Beatricen kasvatuksesta jokseenkin huolettomasti, antamalla hänen lukea kaikenlaista kirjallisuutta ja jättämällä tytön matkojensa ajaksi vaihtevaaan hoitoon. Avioliiton ajatteleminen alkaa olla ajankohtaista, ainakin setä Wilhelm on sitä mieltä. Niin on Beatrice itsekin tavattuaan oopperassa liikemies Seth Hammerstaalin. Sedällä on tosin toisenlaiset suunnitelmat ja tavoitteet Beatricen avioliitolle...

Seth astelee oopperassa näyttämälle rakastajattarensa käsipuolessa, joten on alusta lähtien selvää, että no niin, tässä ei taida olla kovin siveä kirja kyseessä. Beatrice livahtaa sinne tänne suutelemaan Sethin kanssa ja on valmis antautumaankin hänen käsiinsä, noin niin kuin kuvaannollisesti (ja käytännöllisesti sanoen). Kukaan ei kuitenkaan kertaakaan kiinnitä huomiota suutelukohtauksiin tai Beatricen katoamisiin. Lisäksi kuvioissa on toki mukana myös perverssi ja irstas serkkupoika, vanha ja iljettävä kreivi sekä loppupuolelle haetaan eloa asiaan täysin liittymättömällä prinssiparalla, joka saattaa olla tai olla olematta Beatricen rakastaja.

Mutta rakkaus kaiken voittaa, ja näistä epäkohdista huolimatta Unelmia ja yllätyksiä on aivan kelpo romanttista viihdettä hömpänhaluiselle lukijalle.

L. M. Montgomery: Anna ystävämme

- Minä tahtoisin mielelläni tuoda maailmaan vähän enemmän kauneutta, sanoi Anna haaveksivasti. - En välitä hankkia ihmisille enemmän tietoa - vaikka se on tietysti kaikkein jaloin tavoite -, mutta haluaisin mielelläni listä heidän viihtymystään, antaa heille jonkin pienen ilon tai onnekkaan ajatuksen, jota he eivät olisi saaneet, ellen minä olisi syntynyt maailmaan...

Anna ystävämme (1909, suomennettu 1921) on L. M. Montgomeryn klassikko-tyttökirjasarjan toinen osa. Anna päätyi edellisen kirjan lopussa luopumaan korkeakoulupaikastaan ja aloittamaan syksyllä kotikylällään opettajana, jotta rakasta Vihervaaran kotia ei tarvitsisi myydä. En voinut olla pohtimatta, kuinka 16-vuotias tyttö pärjäsi kyläkoulun opettajana? Kuinkahan paljon hänellä oli oppilaita? Kymmeniä, ilmeisesti, sillä jossain kohtaa kuvataan hänen saaneen syksyllä kymmenen uutta oppilasta.

Marilla ja Anna saavat lisäksi kaitsettavakseen sukulaisperheen orvoksi jääneet 6-vuotiaat kaksoset Davyn ja Doran. On sääli, että Dora kuvataan täydellisenä pikkutyttönä, joka ei koskaan tee tuhmuuksia, ja Davy taas tekee ajattelemattomuuksissaan ja vaihtelunhalussaan kaikki mahdolliset ilkityöt. Nykyisen sukupuolineutraalin kasvatuksen aikoina voisi jopa pohtia, maalataanko tässä tarkoituksella kuva toivottavasta pikkutytön ja pikkupojan käyttäytymisestä? Ihanan pikkutytön äitinä en jaksa uskoa Doran täydellisyyteen, olisihan hänellekin voinut jonkun pienen virheen antaa. Toisaalta monet muutkin sivuhahmot kirjassa jäävät latteiksi.

Gilbertin ja Annan rakkaustarina ohitetaan tässä kirjassa lähes huomaamatta, Gilbertiä tuskin mainitaankaan. Tai jos mainitaan, niin kerrotaan ohimennen hänen kyllä käyneen tervehtimässä Annaa tai opiskelemassa hänen kanssaan yhdessä. Annahan ei toki tunnusta vielä mitään rakkaustarinaa olevankaan, mutta Anna-kirjansa tunteva toki tietää heidän päätyvän vielä yhteen.

- Niin, tiesin kyllä, että se on väärin, myönsi Davy hieman hämillään, mutta luumuhillo on hirveän hyvää, Anna. Minä vain kurkistin hiukan kaappiin, mutta se näytti niin herkulliselta, että minun teki mieli maistaa sitä pikkuriikkisen... Pistin siihen sormeni - Anna uikahti - ja nuolin sen puhtaaksi. Mutta se oli vielä paljon parempaa kuin luulin, ja sen takia minun täytyi ottaa iso lusikka.

Annan nuoruusvuodet

Osallistuu haasteisiin Uudelleen luettua sekä Ajattomia satuja ja tarinoita 2.

Siri Kolu: Me Rosvolat

- Miksei minua voi palauttaa?
Hele juoksi veteen ja alkoi kroolata siellä täydellistä, lähes äänetöntä kroolia.
- Se ei ole meidän ala. Ryöstäminen on meidän ala, se me osataan, Hurja-Kaarlo sanoi.

Katsoimme lasten kanssa Me Rosvoloista tehdyn elokuvan ja halusimme lukea myös kirjan. Tosin täytyy myöntää, että kirja oli ehkä vielä hivenen liian raskas pienimmälle kuuntelijalle (5 vuotta). Luin sitä ääneen luku kerrallaan, joten aikaa meni melko kauan. Ehkä olisi kannattanut lainata äänikirja, mutta en huomannut ajatella sitä ennen kuin loppuvaiheessa.

Vilva, 10 vuotta, tulee kaapatuksi maantierosvoauton mukaan. Rosvoperheen isä Hurja-Kaarlo sai nimittäin päähänpiston, että hänen lapsensa Hele ja Kalle kaipaisivat seuraa. Niin alkaa Viljan kesä Rosvoloiden seurassa.

Kirjan ja elokuvan juoni eroaa jonkun verran toisistaan, mutta ymmärrän elokuvakerronnalliset syyt, miksi niin on tehty. Paremmuusjärjestykseen asettaminen on vaikeaa, ja siksi en teekään sitä. Molemmat olivat hyviä, sekä äidin että lasten mielestä.

Diana Gabaldon: Matkantekijä

"Suostuisitko sinä hyppäämään tuonne, Roger?" hän kysyi hiljaa. "Sukeltamaan tumman järven syvyyksiin, kunnes keuhkosi olisivat haljeta, ja ties millaiset hirviöt sinua siellä odottaisivat?"

Matkantekijä (alkukielellä julkaistu 1994, suomennos 2004) on Diana Gabaldonin aikamatkustus-sarjan kolmas osa, jonka pohjalta tehty tv-sarja tulee parhaillaan Yleltä. Tv-sarjan kaksi edellistä kautta eivät saaneet minussa aikaan houkutusta lukea niiden pohjalla olevaa kirjaa uudelleen, mutta kolmas kausi taas sai. Niinpä lainasin Matkantekijän kirjastosta ja lukaisin sen sisältämät 928 sivua läpi. Olen lukenut sarjan läpi aiemmin, ja Matkantekijänkin siis ainakin kerran. Yksityiskohtia oli kuitenkin unohduksissa, joten sinänsä oli ihan hauskaa lukea Matkantekijä uudelleen.

Claire on palannut omaan aikaansa ja uskoo Jamien kuolleen Cullodenin taistelussa. Hänen aviomiehensä Frank kuolee ja Claire matkustaa tyttärensä Briannan kanssa Skotlantiin, mistä kerran katosi aikamatkalle. Claire kertoo Briannalle tämän oikeasta isästä ja he alkavat tutkia, mitä Jamielle tapahtui. Olisiko sittenkin mahdollista, että tämä selvisi taistelusta?

Lopulta Claire palaa 1700-luvulle etsimään Jamieta, jonka uskoo olleen elossa vielä siinä ajassa, johon hän palaisi, jos matkustaisi nyt. Jamie löytyykin, ja alkaa valtava tapahtumien ryöpytys, jonka seurauksena Claire ja Jamie päätyvät aivan toiseen paikkaan kuin missä Claire kuvitteli heidän elävän.

Joku siinä on, että tällainen valtava järkäle houkuttaa lukemaan. Ja vielä uudelleen. Osasyynä on tietysti se, että jostain syystä kaipasin juuri nyt sellaista "turvalukemista", jotain jonka jo tunnen. Matkantekijä sopi siihen mielentilaan hyvin. Sitä paitsi Matkantekijä veti minut mukaansa niin, että varmaankin lähiaikoina luen Gabaldonilta muutakin. Ehkäpä jonkun lordi Johniin liittyvistä spin off -tarinoista?

"Yhtä kaikki se on todellista." Hän katsoi minua kirkkaanvihreillä silmillään, jotka olivat kuin käärmeen silmät. "Me ollaan todellisia, Claire. Ja aivan erityisiä. Oletkos sää koskaan pohtinu syytä siihen?"

Osallistuu Uudelleen luettua -haasteeseen.

Ruusuvuori: Yksi näistä pienimmistä

"Mutta jos luulet, että minua pelottaisi asua yksin puoliautiossa kylässä, niin erehdyt. Erämaa ei ole ollenkaan pelottava. Ihmiset ovat pelottavia, heistä kaikki ongelmat lähtevät. Äiti sanoi aina, ettei meidän kylässä tarvitse pelätä karhujakaan, niitä on vain erämaassa."

Yksi näistä pienimmistä (2017) on Juha Ruusuvuoren ja hänen vaimonsa Ulla Ylisirniö-Ruusuvuoren yhdessä kirjoittama teos, joka aloittaa Lapponia-romaanisarjan. Laila asuu yksikseen sukutalossa Posion syrjäkylillä, kun hänen muualla asuva sisarensa Saara ja ystävänsä Janne huolestuvat, kun hän ei vastaakaan normaalisti puhelimeen. Laila palaa kyllä kotiin, mutta hänen käytöksessään on muutakin outoa. Lisäksi Lailan Seppo-koira on välillä poissa, vaikka tämä on Lailalle kaikkein tärkeintä. Mihin Laila Sepon jättää? Ja miksi?

Näkökulmahahmot vaihtelevat, välillä muistellaan Lailan lapsuutta, välillä seurataan tilannetta Saaran, Jannen, tai muiden kyläläisten näkökulmasta. Siksi aluksi oli vähän vaikea saada otetta tarinasta. Mutta kun sen yli pääsi, Yksi näistä pienimmistä koukutti ja pelottikin. Mitä Lailalle oikein tapahtuu?

Tarinaan kietoutuu lestadiolaisyhteisö, jonka reunamilla Laila on elänyt lapsuudestaan saakka. Minun mielestäni kirjassa ei kuitenkaan mässäillä liikaa uskonnolla, ja kirjan tapahtumat olisivat aivan yhtä hyvin voineet sijoittua myös toisenlaiseen ympäristöön ja yhteisöön.

L. M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet

Matthew oli hämillään sulkenut laihan pikku käden omaansa, ja samalla hän teki päätöksensä. Hän ei voinut sanoa tälle kirkassilmäiselle lapselle, että kaikki oli erehdystä. Hän ottaisi tytön mukaansa kotiin ja antaisi Marillan selvittää asian.

Anna-sarja on tyttökirjaklassikoiden aatelia, ja Annan nuoruusvuodet on sarjan ehkäpä parasta antia. Annan nuoruusvuodethan on kuitenkin kirjoitettu siksi, että kerrottavana on ollut tarina, eikä se ole pelkkää täytettä.

Vihervaarassa asuvat iäkkäät sisarukset päättävät ottaa luokseen orpokodista pojan auttamaan talon töissä. Kirjan tapahtuma-aikaan se näköjään kävi niin: ilmoitetaan orpokotiin, vaikkapa asiamiehen välityksellä, että meille voi lähettää orvon työskentelemään ylöspitoa vastaan, ja niin lapsi lähetetään junassa matkaan. Kuten kaikki Montgomerynsä tuntevat tietävät, erehdyksessä heille lähetetäänkin tyttö. Eikä mikä tahansa tyttö: meidän tuntemamme, kaikkien sydämet valloittava punatukkainen Anna.

- Heti kun näin tuon talon, tunsin että siinä on uusi kotini. Kunpa se vain ei olisi pelkkää unta! Uskotteko, että minun käsivarteni on varmasti keltainen ja sininen, niin monesti olen sitä tänään nipistänyt - tietysti saadakseni itseni hereille, jos tämä olisi unta. Mutta välistä kun näkee oikein ihanaa unta, ei suorastaan henno nipistää itseään, tahtoo vain uneksia edelleen.

Vaikkei Anna ollut varsinaisesti toivottu, hän tulee kuitenkin Vihervaaraan jäädäkseen. Ajallisesti Annan nuoruusvuodet kattaa viitisen vuotta, suhteellisen pitkän ajan. Annan saa ystäviä uudesta kotikylästään - ja ainakin yhden, ketä vihaa sydämensä pohjasta. Tai ainakin luulee vihaavansa.

Annan nuoruusvuodet luin nyt omasta kirppikseltä löytyneestä kappaleestani. Osallistuu lukuhaasteisiin Uudelleen luettua ja Ajattomia satuja ja tarinoita 2.