Klassikkohaaste 31.7.2017. Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia

Mutta Illusia ei taaskaan ymmärtänyt. Hänellä ei ollut koskaan aikaisemmin ollut jano. Pessin täytyi selittää asia Illusialle ja näyttää miten jotiin. Illusia seurasi esimerkkiä. Hän huudahti ihastuksesta, sillä karpalomehu oli raikasta ja lämmintä.
- Tiedätkö Pessi, sanoi Illusia. - Sinä olet ihmeellinen.


Olen osallistunut jo muutamaan kirjabloggaajien Klassikkohaasteeseen ja lukenut kotimaisia järkäleitä: Kalle Päätaloa, Väinö Linnaa ja Veikko Huovista. Nyt sain juuri päätökseen talvella aloittamani Täällä Pohjantähden alla -trilogian, ja halusin kesän Klassikkohaasteeseen jotain kevyempää. Paha vain minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä se voisi olla.

Kirjastossa harhailin lasten ja nuorten osastolla etsimässä jotain kiinnostavaa, jonka voisi kuitenkin lukea klassikkoteokseksi. Yrjö Kokon Pessi ja Illusia on nimenä tuttu, mutta en ollut koskaan aiemmin törmännyt itse kirjaan. Itse asiassa en tiedä onko vähän noloa tunnustaa, mutta Pessi ja Illusia on tuttu lähinnä Tuija Lehtisen Minun veljeni Jon -kirjasta, jossa kirjaan viitataan.
Mä huomasin ajattelevani, että ehkä se tosiaan yritti käydä jostain peikosta. Pessi ja Illusia. Varmaan ainoa kirja minkä se oli koskaan lukenut. Mullakin oli se kirja, vanha ja repaleinen, ja Jon oli ilman muta nähnyt sen äsken hyllyssä. Kirjassa ei lukenut mitään omistuksia, mutta mä arvelin nyt, että Riia oli aikaan ostanut meille molemmille omat opukset. Kai sillä kirjalla oli Riialle jotain merkitystä. Mä en ollut koskaan piitannut siitä kummemmin. Mutta mähän en ollutkaan mikään Mikkosen Tuomaksen hengenheimolainen, luontofanaatikko vailla vertaa. (Tuija Lehtinen)

No niin, tiesin siis, että kirjassa on peikko ja että se liittyy luontoon. Silti Pessin ja Illusian vahva luontokuvaus, johon koko kirja perustuu, tuli yllätyksenä. Yrjö Kokko aloitti sadun Pessistä ja Illusiasta joululahjaksi lapsilleen 1941 rintamalla. Tarina kertoo Illusia-keijusta ja Pessi-peikosta, jotka vaeltavat luonnossa ja juttelevat eläinten ja hyönteisten kanssa. Se on kertomus myös sodasta, joka tunkeutuu itse tarinaankin mukaan.

Pessi ja Illusia ei suuremmin vakuuttanut minua. Piti lukea viitisenkymmentä sivua, ennen kuin kiinnostuin siitä, mitä Pessille ja Illusialle tapahtuu. Siinä vaiheessa Illusia menetti siipensä, joilla hänen piti lentää takaisin kotiinsa sateenkaarelle. Miten Illusia pääsee kotiin? Jääkö hän ikuisiksi ajoiksi Pessin kanssa metsään? Ja onko Illusia tämän jälkeen onnellinen vai onneton?
Tämänkin jälkeen kirja eteni jokseenkin hitaasti ja nihkeästi, mutta eteni kuitenkin. En uskaltautunut kuitenkaan kokeilemaan lasteni reaktioita kirjaan, jonka punaista lankaa minunkin oli toisinaan vaikea tavoittaa. Lopuksi on sanottava, että Pessi ja Illusia on enemmänkin sodan ja ihmisyyden vertauskuva kuin lasten satu.

Helmet-haasteen kohta 32. Kirja on inspiroinut muuta taidetta.