Poliisilaitoksella Kaija istui takapihan rappusille ja sytytti tupakan. Toinen poliiseista kysyi, mitä hän arveli, saako tämän Miikan vielä pelastettua oikeaan elämään.
- Ehkä. Ei. En tiedä.
Aurinko alkoi nousta. Oli jo aamu. Kaija istui rapuilla ja kuunteli lokkien kirkunaa. Kun saisi jäädä tähän, hän ajatteli, katsoa kun aamu muuttuisi päiväksi ja kaikki pimeät yöt olisivat ohi.
Sisko Koskiniemi on sosiaalityöntekijä, ja hän on kirjoittanut kirjan sosiaalityöstä. Sitä tämä enemmän on kuin tarina mistään muusta. Ja koska tarinat sosiaalityöstä ovat kovasti tarpeen, Kääntöpuolella lapsuus (2015) puolustaa paikkaansa oikein hyvin.
Kaija on poliisilaitoksella työskentelevä sosiaalityöntekijä. Poliisin mukana työskennellessä eteen tulee mitä vain, pääasiassa lastensuojeluun liittyviä kysymyksiä. Kaija on kokenut ja tekee työtään sujuvasti - mutta omassa arkielämässään hän ei oikein tunnu tietävän, mikä olisi oikea tapa suhtautua ihmisiin. Ei omiin läheisiin voi suhtautua samoin kuin työroolissa, mutta Kaijan on vaikea löytää itsestään muutakaan tapaa.
- Miksi sinä jatkat tuon miehen kanssa? Kysymys karkasi Kaijan suusta.
Terttu käännähti nopeasti katsomaan Kaijaa. - Eikös teidän sosiaali-ihmisten pitäisi pitää perhettä koossa eikä hajottaa sitä? Miksi minä olen mieheni kanssa, sehän on minun mieheni ja lasteni isä. Eikä se tuollainen meille ole, se ei vain tykkää, kun kaiken maailman viranomaiset puuttuu meidän elämään.
Kääntöpuolella lapsuus on mielestäni lempeä kuvaus rankasta aiheesta.
Helmet-lukuhaasteen kohta 11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja. Ellei nyt ehkä tunnettu, niin varsinaiselta ammatiltaan kuitenkin jotain muuta kuin kirjailija.
Kunpa kaikki pimeät yöt olisivat ohi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti