Tommi Kinnunen: Lopotti

Tahtoisin kirjoittaa kotiin, että makuusalien ilma on öisin täynnä pidätettyä itkua. Täkkien suojassa huudetaan kotiin äidin luo ja sisarusten viereen. Sylvi itkee kaniaan, jota ei saanut ottaa mukaan. Kaikki meistä ovat sokeita, mutta sitten on niitä, jotka ovat vielä enemmän.

Lopotti (2016) on jatkoa Neljäntienristeykselle, jota en ole lukenut. Lopottiin tartuin, koska minua kiinnosti erityisesti sokean Helenan tarina. Helena lähetetään 1950-luvulla kuusamolaisesta kylästä yhdeksänvuotiaana yksin sokeainkouluun Helsinkiin. Tässä käyttämäni lainaukset kertovat siitä raadollisesta todellisuudesta, jonka Helena joutuu siellä kohtaamaan. Äidin sydäntäni särkee ajatella Helenaa ja kaikkia pieniä, jotka on lähetetty pois vanhempiensa luota, koska on ajateltu niin olevan parasta.

Kirjailija on taustatyönsä tehnyt ja sokeuden kuvaus vaikuttaa uskottavalta, mikäli nyt näkevä voi mitään arvioida.

Haluaisin kysyä, miksi isä ei tullut kevätjuhliin vaikka lupasi. Minä soitin siellä, ja sitten johtajatar kertoi vanhemmille, kuinka tänäkään vuonna ei tullut yhtään oman käden surmaa, ja vain
yksi joutui psykiatriseen hoitoon. Muitten isät ja äidit taputtivat puheelle pitkään.

Kirja kertoo myös Tuomaksesta, Helenan veljenpojasta, joka päättää itse lähteä maailmalle, kun ei voi jäädäkään.

Helmet-lukuhaasteen kohta 26. Sukutarina

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Meidän välissämme on etäisyys, jota en voi koskaan ylittää, ajan ja muutosten ja peruuttamattomien loppujen etäisyys, menneisyys joka ei milloinkaan muutu. Koska en voi kuroa kuilua umpeen, minun on käveltävä sen reunaa ja annettava sen olla osa elämääni, yksi niistä hämäristä halkeamista, joiden olemassaoloa en voi kieltää ja joihin en koskaan voi tuoda valoa.

Palkittu Teemestarin kirja (2012) on käännetty useille kielille, enkä ihmettele miksi. Tarina toimii, eikä ole mitenkään erityisen kulttuurisidonnainen. Tuttuja paikannimiä vilahtaa siellä täällä, kuten esimerkiksi Kuusamo, mutta ihan yhtä hyvin se voisi olla mitä tahansa muuta. Teemestarin kirjassa ei tätä maailmaa enää ole.

Noria on teemestarin tytär. Isä on opettanut hänetkin teemestariksi, vaikka perinteen mukaan tehtävä ei naisille kuulukaan. Maailmasta on loppumassa vesi ja vesi on kalleinta, mitä on. Ja vettä hallinnoi diktatuuri, jonka pelossa on elettävä jatkuvasti. Noria etsii käyttökelpoista tavaraa vanhan maailman kaatopaikalta ja löytää viestin menneisyydestä. Voiko se olla avain myös tulevaisuuteen?

Emmi Itärannan kieli on kaunista, mutta kirjan loppua kohti keskittymiseni pääsi silti hieman herpaantumaan.

Emmi Itärannan omilla sivuilla kirjasta kerrotaan näin ja Pinterestin inspiraatiokuvat ovat myös kiinnostavaa katsottavaa.

Helmet-haasteen kohta 42. Esikoisteos.

Tuutikki Tolonen: Mörkövahti

"Suu kiinni", kivahti Kaapo. "Ilman tätä kirjaa sinä et edes tietäisi, ettei mörkö halua syödä sinua."
"Ei kai kukaan lähettäisi lastenhoitajaksi mörköä, joka syö lapsia, senkin tyhmä", Hilla puuskahti.
"Miten olet niin varma", Kaapo mutisi pahaenteisesti.
"Ehkä meidän pitää avata kaapin ovi ja sanoa sille, että mene pihalle syömään", Maikki ehdotti.

Miten herkullinen lähtökohta Mörkövahdissa (2015) onkaan! Hellemaan perheen äiti on voittanut arpajaisissa kahden viikon rentoutusloman Lapissa ja siksi ajaksi lapsia tulee hoitamaan koulutettu mörkö. Kyllä, mörkö, joka on koulutettu hoitamaan lapsia ja laittamaan niille ruokaa. Alkuvaikeuksien jälkeen mörkö osoittautuu ystävälliseksi ja hyväntahtoiseksi, vaikkei se puhua osaakaan. Mörkö asuu eteisen kaapissa, jonne mahtuu juuri ja juuri.

Sanoin lapsilleni, että voisiko meillekin tulla mörkö vahtimaan lapsia, jos äiti lähtisi lomalle, mutta lasten mielestä Mummivahti olisi parempi kuin Mörkövahti. Ei sitten. Onneksi tämä onkin vain satua, mutta kuinka hauskaa ja kiinnostavaa satua niin perheen pienimpien kuin äidinkin mielestä!

Luin tätä itse 5- ja 7-vuotiaille lapsille vähän vahingossa, sillä oikeastaan kirja on suunnattu vähän vanhemmille, kouluikäisille. Meidän perheessämme tarina upposi hyvin jo nyt, eikä pelottanut edes nuorempaa, mutta on mahdollista, että monille päiväkoti-ikäisille tarina voi olla hieman liian pelottava ja on syytä säästää myöhemmäksi. Kuuntelimme muuten itse osin äänikirjaa ja osin luin itse painettua kirjaa ääneen. Kuvitus (tosin joka sivulla tai edes joka luvussa ei ole kuvia, mikä ehkä harmittaa nuorimpia lukijoita) on viehättävä, joten suosittelen ehdottomasti myös painettuun kirjaan tutustumista.

Winston Graham: Poldark - Syytetty

- Mutta nyt sinä olet täällä, ja voit kertoa minulle oman mielipiteesi. Mitä tapahtuu päätöksellesi, kun tähtäät aseella päähäsi ja vedät liipaisinta, iskuri napsahtaa eikä mitään tapahdu? Hyväksytkö sen kohtalon oikkuna, koska et ole ollut ennalta arvannut ostaa tuoretta ruutia etkä ole ollut kyllin älykäs tajutaksesi, että tässä kirotussa cornwallilaisessa ilmanalassa liian pitkään säilytetty ruuti kostuu? Vai onko toisesta yrityksestä luopuminen vihoviimeinen nöyryytys?

Etenin Poldark-sarjan kolmanteen osaan luultavasti liian nopeasti. 420 sivuisesta kirjasta meni melkein parisataa sivua, ennen kuin pääsin kunnolla mukaan tarinaan. Rossin ja Demelzan kohtalot eivät jaksaneet kiinnostaa. Näin kävi myös yritykselleni seurata kirjoista tehtyä tv-sarjaa. Ne eivät olleet kirjojen veroisia, ja luovuin sarjan katsomisesta nopeasti. Edellinen osa päättyi siihen, että Rossia syytettiin kahden haaksirikkoutuneen laivan ryöstämisen järjestämisestä ja mellakoinnista. Ross ja Demelza olivat samaan aikaan menettäneet myös lapsensa ja surivat sitä niin, että heidän oli vaikea löytää yhteyttä toisiinsa. Tästä tilanteesta jatketaan Syytetyssä (2017, alkuperäinen 1950) suoraan.

Ross on riidoissa vähän kaikkien kanssa, ja lukijana ihmettelen, onko hänellä vielä ystäviä? Demelzalla sen sijaan on ystäviä, tai ainakin ihailijoita ympärillään. Ajautuvatko he erilleen, vai vieläkö he löytävät yhteisen onnen?

Helmet-haasteen kohta 47, kirja täyttää kahden haaste-kohdan kriteerit. Eli täyttää kohdat 17 (kannessa sinistä ja valkoista) sekä 34 (kirja kertoo ajasta, jota et ole elänyt).

Sisko Koskiniemi: Kääntöpuolella lapsuus

Poliisilaitoksella Kaija istui takapihan rappusille ja sytytti tupakan. Toinen poliiseista kysyi, mitä hän arveli, saako tämän Miikan vielä pelastettua oikeaan elämään.
- Ehkä. Ei. En tiedä.
Aurinko alkoi nousta. Oli jo aamu. Kaija istui rapuilla ja kuunteli lokkien kirkunaa. Kun saisi jäädä tähän, hän ajatteli, katsoa kun aamu muuttuisi päiväksi ja kaikki pimeät yöt olisivat ohi.


Sisko Koskiniemi on sosiaalityöntekijä, ja hän on kirjoittanut kirjan sosiaalityöstä. Sitä tämä enemmän on kuin tarina mistään muusta. Ja koska tarinat sosiaalityöstä ovat kovasti tarpeen, Kääntöpuolella lapsuus (2015) puolustaa paikkaansa oikein hyvin.

Kaija on poliisilaitoksella työskentelevä sosiaalityöntekijä. Poliisin mukana työskennellessä eteen tulee mitä vain, pääasiassa lastensuojeluun liittyviä kysymyksiä. Kaija on kokenut ja tekee työtään sujuvasti - mutta omassa arkielämässään hän ei oikein tunnu tietävän, mikä olisi oikea tapa suhtautua ihmisiin. Ei omiin läheisiin voi suhtautua samoin kuin työroolissa, mutta Kaijan on vaikea löytää itsestään muutakaan tapaa.


- Miksi sinä jatkat tuon miehen kanssa? Kysymys karkasi Kaijan suusta.
Terttu käännähti nopeasti katsomaan Kaijaa. - Eikös teidän sosiaali-ihmisten pitäisi pitää perhettä koossa eikä hajottaa sitä? Miksi minä olen mieheni kanssa, sehän on minun mieheni ja lasteni isä. Eikä se tuollainen meille ole, se ei vain tykkää, kun kaiken maailman viranomaiset puuttuu meidän elämään.

Kääntöpuolella lapsuus on mielestäni lempeä kuvaus rankasta aiheesta.


Helmet-lukuhaasteen kohta 11. Jonkun muun alan ammattilaisena tunnetun ihmisen kirjoittama kirja. Ellei nyt ehkä tunnettu, niin varsinaiselta ammatiltaan kuitenkin jotain muuta kuin kirjailija.


Kunpa kaikki pimeät yöt olisivat ohi.

Kristiina Vuori: Kaarnatuuli

"Hän tulee vielä takaisin", Per virkkoi hiljaa ja hipaisi suupieltäni kuivaten sille kihonneen veripisaran, "ja silloin sinun kannattaa pötkiä pakoon sen sijaan että yllytät hullua."
"Tietenkin", vastasin. Katseeni oli viaton ja suora, kun se kohtasi kirjurini pyytävät silmät.
Per puisti päätään ja kirosi matalasti. Hän arvasi minun hyvittelevän itseään, arvasi, että valehtelin. Pakoon pötkiminen kun ei ollut koskaan kuulunut hyveisiini.


"Kuningas Eerikin joukot vyöryvät Turkuun. Innamaan kauppakartano vallataan, sen rikkaudet anastetaan ja raskaana oleva 20-vuotias leski ajetaan pikkutyttöineen ulkosalle.
Mutta Valpuria ei helpolla lannisteta. Hän vaatii oikeutta eikä pelkää raatiherroja, ei aatelisia riistäjiään, ei edes itse kuningasta. Ennen pitkää hän on Turun varakkain porvari, omistaa laivoja, maata, turkisaittoja ja myllyjä, harjoittaa koti- ja ulkomaan kauppaa. Kaikki tämä aikana, jolloin naista pidettiin miestä alhaisempana, niin uskonnon kuin lainkin mukaan."


Kristiina Vuoren Kaarnatuuli (2016) perustuu todelliseen Valpuri Innamaan henkilöön. Hän jäi leskeksi 1500-luvulla, kun hänen porvari-miehensä tiettävästi mestattiin maanpetturuudesta herttua Juhanan kukistumisen jälkeen. Kirjan loppupuolella olevasta selvityksestä käy ilmi, että Valpuri Innamaa ryhtyi asiakirjojen mukaan hoitamaan Innamaan kauppahuonetta miehensä kuoleman jälkeen, eikä alku ollut helppo. Asiakirjojen perusteella Valpuri oli kaikkiaan neljästi naimisissa. Tarinaan jää väistämättä aukkoja - ja niitä aukkoja Kristiina Vuori paikkaa kirjassaan Kaarnatuuli.

Helmet-lukuhaasteen kohta 1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis.

Maeve Binchy: Punapyökin varjossa

Eddie Barton oli kuudentoista ja rakastunut. Hän meni Barnan metsään. Oli hyytävän kylmä, mutta se ei häntä häirinnyt. Hän löysi vanhan puunrungon ja istui ajattelemaan tätä uutta käännettä elämässään.


Maeve Binchystä on nopeasti tullut yksi lempikirjailijoistani. Kuinka hän onnistuukaan pienillä tarinoilla kertomaan suuremman tarinan, kokonaiskuvan. Hänen tarinansa ovat iloisia, surullisia, onnellisia, lempeitä. Tarinat sijoittuvat Irlantiin, menneeseen aikaan, jolloin maailma ei vielä ollut tullut lähelle. Aikaan, jolloin lähetettiin kirjeitä, ja kun lähdettiin toiselle mantereelle, sieltä palattiin vain harvoin. Binchyn käyttämä kieli on niin kaunista, että olen aivan pakahtua.

Punapyökin varjossa (2000, alkuperäiskielellä 1992) kertoo Shancarrigin kylästä, jonka nuoret kasvavat ja huomaavat, ettei elämä aina mene niin kuin on toivonut - ja joskus se on ihan hyvä niin.


Helmet-haasteen kohta 44. Kirjassa käsitellään uskontoa tai uskonnollisuutta.

Hirvisaari Laila: Hiljaisuus

Kuuntelin Laila Hirvisaaren Hiljaisuuden (2016) äänikirjana. Kirja on suhteellisen lyhyt, vain 5 levyä.


Eletään 1940-lukua. Sota on ohi, mutta pienen Inga-tytön mieli on järkkynyt. On tapahtunut jotain, minkä vuoksi Ingalla ei ole äitiä eikä isää, hän asuu isovanhempiensa kanssa, eikä puhu. Ei ole puhunut sanaakaan moneen vuoteen. Koulussa Ingaa haukutaan Nilkku-Inkuksi, opettaja kiusaa, eikä Ingalla ole yhtään ystävää.

Voi Inga! Laila Hirvisaari saa Ingan tulemaan lähelle. Vaikka minusta ensin tuntui, etten saa otetta tarinaan, olin kirjan loppupuolella aivan tarinan lumoissa.


Helmet-haasteen kohta 5. Kirjassa liikutaan luonnossa

Elokuva: Mies joka rakasti järjestystä

Vaihteeksi elokuvapostaus. Mies, joka rakasti järjestystä perustuu Fredrik Backmanin romaaniin. Romaania en (valitettavasti) ole lukenut, mutta ainakin elokuva oli loistava.

Ove on menettänyt puolisonsa ja haluaa seurata perässä. Ei kuitenkaan ole ihan helppoa kuolla, kun on pidettävä huolta, ettei tarkkaan vaalittu naapurusto mene hunningolle ja ajele autolla missä sattuu.

Täytynee hankkia jotain luettavaakin Fredrik Backmanilta, sillä pidin myös hänen Britt-Mariestaan.

Tuija Lehtinen: Missä olet, Sara?

Heti sopivassa välissä mä nakkaisin DVD:llä vesilintua tai upottaisin sen lintujen juoma-altaaseen tupakantumppien sekaan. Kyllä mä yhden kundin osaisin hävittää, ja mitä siitä, että Inkeri ottaisi menetyksen raskaasti. Sen Rauskin vanhemmista puhumattakaan. Mä tulvahdin täyteen pahaa tahtoa, ja se oli erittäin elähdyttävä tunne. Mä olin uudelleen syntynyt siskon perkele!

Tuija Lehtisen Missä olet, Sara? (2009) kertoo Pinjasta, kymmenen vuotta aiemmin julkaistujen Sara-kirjojen pikkusiskosta. Pinja tuskin muistaa kadonnutta Sara-siskoaan, mutta kuulee jatkuvasti muistuttavansa tätä. Pinja ryhtyy penkomaan asiaa ja selvittämään mihin sisko on kadonnut, ja mitä hänen elämässään oikein on tapahtunut. Äiti on kauhuissaan seuratessaan Pinjan muodonmuutosta: joutuuko hän kokemaan kaiken uudestaan?

Nostalgiapaukkuna Missä olet, Sara? kyllä menettelee, mutta omilla jaloillaan se ei valitettavasti seiso.

Osallistuu myös Uudelleen luettua -lukuhaasteeseen.