Niin no, aina välillä on huono omatunto siitä, miten kohtelin Lula Annia silloin kun se oli pieni. Mutta pitää ymmärtää, että tyttöä oli suojeltava. Ei se tiennyt maailmasta mitään. Röyhkeäksi tai nokkavaksi ei kannata ruveta edes silloin kun on oikeassa. Ei sellaisessa maailmassa, jossa saattaa joutua nuorisovankilaan jos väittää vastaan tai tappelee koulussa; maailmassa jossa on aina se viimeinen joka palkataan ja ensimmäinen joka saa potkut.
Toni Morrison on yhdysvaltalainen musta naiskirjailija. Hänelle on myönnetty Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 1993 ja luin häneltä jotain lukiossa. Se saattoi olla Minun kansani, minun rakkaani, mutta aivan varma en ole. Muistan kuitenkin, että kyseinen kirja ja kirjailja teki minuun suuren vaikutuksen. Nyt olikin korkea aika tutustua kirjailijan uudempaan tuotantoon.
Luoja lasta auttakoon lähes pelotti minua. Otsikko kuulosti vaikuttavalta ja hurjalta. Mitä kirjassa tapahtuu, jotta kirja voidaan nimetä näin? Luoja lasta auttakoon on kuitenkin nimeään lempeämpi. Bride - joka on syntynyt Lula Annina - on aikuinen, musta, menestynyt nainen. Lapsuudessa on kuitenkin omat kipeät kohtansa, samoin hänen poikaystävällään Bookerilla. Bride yrittää tehdä sovinnon historiansa kanssa ja epäonnistuu. Booker jättää hänet, eikä Bride voi ymmärtää miksi. Osoittautuukin, ettei Bride ole oikeastaan tuntenut Bookeria lainkaan.
Kirjassa sukelletaan eri hahmojen sisään ja kerrotaan tarinaa välillä muidenkin hahmojen suulla. Sweetness, Briden äiti, pääsee ääneen kertomaan, miten järkyttävältä tuntui synnyttää lapsi, joka oli mustempi kuin kumpikaan vanhemmistaan. Toni Morrisonin kuvaus saa lukijansa lähes vapisemaan rotuerottelun edessä.
Bride oli valittanut äidistään ja sanonut, että Sweetness inhosi häntä hänen mustan ihonsa vuoksi.
"Värihän se vain on", oli Booker sanonut. "Geneettinen ominaisuus - ei vika, ei kirous, ei siunaus eikä synti."
Helmet-lukuhaaste kohta 40. Kirjailija tulee erilaisesta kulttuurista kuin sinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti