Nora Roberts: Haaveiden ranta

"Minua todella suututti, ja minulla on sentään aika korkea kiukkukynnys. Yhtäkkiä olin valehtelija, petturi, kodinrikkoja, lutka ja vielä murhaaja. Ja kaikki pelkästään sen takia, että Wolfe ei pysty myöntämään, että on väärässä ja että sinä et ole tappanut ketään. Se kusipää." --

"Minulla ei ole paljon lisättävää. Minun yhteenvetoni tapahtumista vastasi sinun kertomustasi ja Vinnien kertomusta - ja Wolfe ajattelee, että Vinnie on likainen poliisi ja sopii hyvin yhteen minun toisen ystäväni, valehtelevan huoran kanssa."

"Joka on kaiken lisäksi sinun rikoskumppanisi", Abra muistutti häntä ja kohotti lasiaan.

Haaveiden ranta (2016, alkukielellä 2013) on jälleen taattua Nora Robertsia. Tällä kertaa pulassa ei ole kaltoinkohdeltu neito, vaan mies. Asianajaja, joka löysi vaimonsa kuolleena samana iltana, kun he olivat käyneet julkisen ja tulisen riidan avioerosta ja vaimon uudesta suhteesta. Nyt Elin maine on puhdistettu, ainakin siltä osin, ettei häntä voitu syyttää vaimonsa murhasta. Kaikki eivät kuitenkaan usko sitä, ja juttu vainoaa Elia yhä. 

Eli muuttaa sukutaloon toiselle paikkakunnalle huolehtimaan isoäitinsä talosta tämän sairauden ajan, ja tapaa Abran, joka on muiden hommiensa ohella käynyt siivoamassa isoäidin taloa. Nyt Abra on valmis huolehtimaan myös Elistä samalla tavoin. Abralla on oma traaginen historiansa, mutta tarina on tällä kertaa Elin.

Talossa tapahtuukin kummia. Oliko isoäidin putoaminen portaissa sittenkään sattumaa? Isoäiti sentään harrasti joogaa, joten hänen tasapainonsa oli erinomainen. Ja mistä kaikki tämä johtuu? 200 vuotta sitten kadonneesta aarteestako? Kysymystä selvitellään 500 sivun verran, ja en usko spoilaavani pahasti jos kerron, että kirja päättyy kihlajaisiin, kuten kunnon romanttisen jännärin kuuluukin.

Esmeraldan myötäjäiset, Eli ajatteli. Vanha ja edelleen elinvoimainen legenda aarteesta, jonka merirosvot olivat varastaneet hurjassa taistelussa merellä ja sitten menettäneet, kun merirosvolaiva, , pahamaineinen Calypso, oli haaksirikkoutunut Whiskey Beachin karikoille melkein suoraan Rantatalon alapuolelle. 

Eli oli vuosien mittaan kuullut legendan kaikki eri versiot, ja hän oli lapsena etsinyt aarretta kavereidensa kanssa. He olivat päättäneet, että he löytäisivät aarteen, ja kun heillä olisi espanjalaiset rahat, korut ja hopeaesineet, he olisivat nykypäivän merirosvoja.

Ei Nora Roberts olisi näin suosittu ellei olisi sekä taitava kirjoittaja että loistava tarinanpunoja. Mutta silti täytyy sanoa, että hitusen kaavamaisia nämä ovat. Kauan sitten kadonnutta aarrettakin on etsitty useammissa romaaneissa.