Kirjassa liikutaan eri henkilöiden näkökulmasta. Iisan, hänen äitinsä, miehensä, miehensä isän, jopa tienposkessa seisovan hirven. Tekstistä oli vaikea tavoittaa, kenen pään sisällä milloinkin ollaan. Minun täytyy myöntää, etten liene tarpeeksi taiteellinen päästäkseni sisälle hirven ajatusmaailmaan, johon palattiin säännöllisesti. Saako tunnustaa, että hypin osittain niiden kohtien yli?
Iisa tapaa torilla miehensä isän, Aimon, joka ei enää ole aivan tässä maailmassa. Aimolla on pakottava tarve matkalle, jonnekin missä on taivas korkealla. Loppuratkaisu kirjassa on avoin ja jättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Itse pidin kirjasta eniten keskivaiheilla, alku ja loppu jäivät minulle jotenkin vaikeasti tavoitettavaksi.
Hän ottaa lautaselle Aimon hänelle työntämän karjalanpiirakan, murentaa sitä pieniksi paloiksi ja sanoo sitten sen mitä on pitänyt sanoa:
- Sulla voi olla joku sairaus.
- Elä naurata.
- No ootko ajatellu.
- No oisko tullu mieleen. En minä mikään tötterö ole.
- Ootko käyny lääkärissä.
- Oon.
- Ja mitä ne sano?
- Emminä muista.
Iisa ei tiedä miten jatkaisi.
Kirjaa on luettu mm. blogeissa Tahaton lueskelija ja Kirjat kertovat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti