Paula Havaste: Tuulen vihat

Paula Havaste on valloittanut asemansa sydämessäni jo aikaa sitten. Nyt yhtäkkiä tajusin, että en ole edes tiennyt, että häneltä on tullut uutta tuotantoa. Tarkistin asian ja niin. Tuulen vihat (2014) ei kuulu lähikirjastoni valikoimaan. Miksi ihmeessä ei? En voi ymmärtää. Tein heti varauksen ja pyysin toimituksen lähikirjastooni. Käytän tätä palvelua paljon, jos haluamani kirja on jossain toisessa kirjastossa kuin omassa pienessä lähikirjastossani tai vähän kauempana olevassa aluepääkirjastossa. Toimii hyvin ja minä vältyn siltä, että minun pitäisi ajella pitkin poikin kaupunkia kirjojen perässä.

Kuva kustantajan sivulta

Palataanpa asiaan. Kirja houkutteli minua siis jo valmiiksi. Enkä joutunut pettymään, pidän tätä ehkä parhaana Havasteen kirjana mitä olen lukenut. Muistaakseni siis, edellisten lukemisesta on jo pidemmän aikaa.

Kirjassa eletään aikaa, jolloin kristinuskoa alettiin tuoda Tokholmista Suomeen
1100-luvulla. Kertte on lapsi, joka näkee henkiä - siitä ei vain sovi puhua, koska vain miesten kuuluu nähdä henkiä. Kertellä on myös veli, joka saa kohtauksia ja saa niiden aikana viestejä hengiltä. Näin Sule-veli voi kertoa vihjeitä tulevasta, vaikkei muistakaan siitä mitään enää virottuaan. Kerten äiti on kuollut jo kauan sitten ja he elävät tuvassaan isänsä ja armeliaisuudesta taloon otetun äidin (Uvanta) ja pojan (Ahto) kanssa.

He olivat molemmat hiljaa, kun Sule putosi äkkiä polviilleen ja alkoi kakoa ja tutista. Nyt kohtaus oli lyhyt ja helpotti melkein heti. Sulen kapeat hartiat painuivat ensin kasaan, vaahtonoro suupielessä kuivui, ja Kertte näki tutun läpikuultavan naisen ilmestyvän silittämään pojan likaisenharmaita hiuksia ja kumartuvan tämän korvan juureen. Silloin Sule kohotti kasvonsa katse yhä tuonpuoleisen rajalla ja yskäisi.
- Siitä Annasta ei tule vaimoa isälle. Mutta siitä tulee hyvä ema uusille lapsille, ja se on hyvä naiseksi.

Monissa Havasteen aiemmissakin kirjoissa on ollut tietynlaisen yliluonnollisuuden elementti. Niin tässäkin. Tässä se ei ainakaan itseäni juuri ärsyttänyt, vaan sopi mielestäni siihen, kuinka tuohon aikaan henget ovat varmaankin olleet ihmisen ajatusmaailmassa lähellä.

Kerten kasvettua ja isän sairastuttua muu perhe havahtuu siihen, että talo tarvitsee isännän. Sulesta ei siihen ole, koska hän on kohtaustensa vuoksi sairaalloinen. Ahto-rengistä ei myöskään ole isännäksi. Kerten on siis löydettävä kotivävy tupaa isännöimään.

- Väv-vä-vä-väv! V-v-v! V-v!
Isän ääni nousi ja nousi. Lopulta mies huusi raivoissaan, kun sanat eivät totelleet. 
Sule hymähti.
- Se sanoo vävy. Isä tahtoo, että etsit sieltä meille uuden isännän, sellaisen kotivävyn. Eikö niin, isä?
Isä nyökkäsi uupuneena, ja Sule katsoi isää halveksuva ilme kasvoillaan.
- No, tulihan se selväksi. Vieläkö tahdot lähteä, sisko, kun sinulle annettiin markkinoille lisää myytävää? Löydätkö itsellesi ottajan?

Kun asuu tuvassa keskellä metsää, naapuritkin kaukana, ei puolison löytäminen ole aivan helppoa. Isä on pyytänyt erästä isäntää puhemieheksi, mutta pettänyt tätä sen jälkeen kaupoissa, joten apua mistään ei ole saatavilla. Helpon tuntuisesti Kertte kuitenkin tuntuu löytävän puolison, joka on kaikin taitava ja sopiva.

Tuulen vihat on mainio historiallinen romaani, johon on odotettavissa jatkoa. Lopussa olikin koukku, joka saa todella odottamaan seuraavaa osaa. Ja sitä seuraavaa.

Kirjaa on luettu viime syksynä blogeissa paljon, mm. Kirjan pauloissa, Amman lukuhetki ja Vinttikamarissa.