Jessica Townsend: Nevermoor - Morriganin koetukset

"Meineikkaat sopimukset ovat laittomia", isoäiti sanoi löydettyään viimein äänensä, "meinion väärinkäytön lain mukaan. Sinut pitäisi pidätyttää."
"No, se on sitten paras tehdä nopeasti, koska minulla on aikaa vain muutama minuutti", Jupiter sanoi kyllästyneen kuuloisena. Hän katsoi kelloaan. "Morrigan, meidän täytyy todellakin lähetä. Aika loppuu."

Nevermoor - Morriganin koetukset aloittaa uuden nuorten fantasiasarjan, joka on itseni lisäksi lumonnut myös monet muut. Sarjan toinen osa on ilmestynyt suomeksi, ja lisäsin jo itseni kirjaston varausjonoon, joka ei onneksi ollut tuskallisen pitkä.

Morrigan on yksi kirotuista lapsista. Kirotut lapset tuovat huonoa onnea kaikille kenen kanssa puhuvat ja jopa ketä katsovat. Morriganin maailmassa ajanlasku poikkeaa meidän ajanlaskustamme selvästi. Onnettomuudekseen Morrigan on syntynyt ehtooyönä, joka tapahtuu 12 vuoden välein. Ja siitä syystä hän on kirottu, ja siksi hän tulee kuolemaan kun ehtoo seuraavan kerran vaihtuu. Yllättäen se tapahtuukin vuoden etuajassa, hänen 11 syntymäpäivänään. Samana päivänä, kun Morrigan on yllättäen saanut jopa neljä koulutustarjousta tapahtumassa, jossa kaikki nuoret eivät saa yhtään tarjousta, osa saa yhden ja joku onnekas kaksi. Mutta neljä - ei ikinä. Paha vain, että isä pitää Morriganin kouluttamista turhana, tämä kun on kirottu ja tulee kuolemaan.

Jos kaipasin vakuutusta siitä, että tämä on kirja minun makuuni, se tapahtuu siinä vaiheessa kun Jupiter Pohjoinen, yksi tarjouksen antaneista, saapuu keskelle perheen illallispöytää noutamaan Morrigania mukaansa. Perhe vain odottaa Morriganin kuolemaa ja osa on jopa helpottunutkin asiasta - kirotusta lapsesta on aiheutunut vuosien mittaan aikamoisia hankaluuksia ja taloudellisia menetyksiä, mutta Jupiter saapuu eikä suostu kuuntelemaan vastaväitteitä. Siitä huolimatta Jupiter jää hieman etäiseksi kirjan edetessä, mutta kyllä hän Morriganin puolella tuntuu olevan loppuun saakka.

Asetelmassa on kieltämättä paljon samaa kuin Harry Pottereissa ja vertailua tekee jo senkin vuoksi, että sarjaa on markkinoitu sillä. Yksinäinen kaltoinkohdeltu lapsi, joka pääsee taikamaailmaan, jossa kaikki on toisin. Kyllä. Mutta kyllä Nevermoorissa on omaa ainutlaatuista viehätystään.

Morriganin koetukset jätti poltteen lukea lisää, onneksi sarjan seuraava osa on jo ilmestynyt!

Becky Albertalli: Minä, Simon, Homo Sapiens

Vieläkin hykerryttää, ja mieli tekee sanoa vain: oi! Ihan uskomaton kirja, jota en voinut päästää käsistäni, tai tässä tapauksessa, koska kuuntelin äänikirjaa, korvistani. Perhe yritti puhua minulle, mutta en kuullut, koska minun oli aivan välttämätöntä kuulla ensin, miten Simonin oikein käy.

Simon on homo, muttei ole kertonut siitä vielä kenellekään. Paitsi sähköpostitse ja anonyyminä tuntemattomalle Bluelle, jonka henkilöllisyydestä Simon tietää vain sen, että tämä käy samaa koulua ja on samalla vuosikurssilla. Simonin koulutoveri Martin pääsee vahingossa näkemään Simonin sähköpostitilin, ja alkaa kiristää tätä. Martin on nimittäin ihastunut Abbyyn, Simonin ystävään, ja haluaisi päästä tämän lähelle. Simon ei välitä, vaikka hänen salaisuutensa paljastuisikin, mutta mitä jos Blue lakkaa viestittelemästä hänelle enää?

Simon ei halua draamaa eikä että asioista tehdään suurta numeroa, mutta draamaa ja suurta numeroa tässä kirjassa piisaa.

Meni välittömästi myös "voisin lukea uudestaan" - listalleni. Aivan upea lukukokemus, ja aion ehdottomasti hankkia myös kirjasta tehdyn elokuvan nähtäväkseni.

Edit. 26.5. Ja katsoinkin elokuvan Love, Simon eilen illalla. Se oli pettymys. Kirja on huomattavasti parempi kuin elokuva, jossa ratkaisevia kohtauksia on muokattu tosi epäuskottavalla tavalla. Lue siis kirja!

Robert Galbraith: Valkoinen kuolema

Olen odottanut jatkoa yksityisetsivä Cormoran Striken ja hänen avustajansa Robin Ellacottin tarinaan. Dekkarin mysteeristä viis, mutta halusin nähdä, miten Cormoranin ja Robinin suhde etenee.

Valkoisessa kuolemassa etsitään rikosta, jonka psykoosissa oleva asiakas uskoo todistaneensa lapsena. Tapahtuiko rikosta, vai kuvitteliko mies sen vain? Jotenkin lukijana tuntuu, että tässä kirjassa sattumalla on vähän liian suuri rooli. Uskottavuutta on vaikea tapahtumien kulussa tavoittaa, mutta mukavaa luettavaa Valkoinen kuolema silti J. K. Rowlingin fanille on. Tästä kirjasta kuitenkaan tuskin kannattaa aloittaa sarjaan tutustumista, vaan mieluummin sarjan alusta.

Anneli Kivelä: Tasaista tahtia, Katajamäki

Aluksi uusin Katajamäki-kirja tuntui melko sekavalta. Kyse on jo sarjan 14. osasta ja jokaisen osan päähenkilönä on ollut eri henkilöt. Osa hahmoista on poistunut ja muuttanut pois Katajamäeltä, mutta kylään jääneitäkin alkaa olla jo aikamoinen määrä. Ihmisiä ja nimiä vilisi, enkä millään voinut muistaa kaikkia. Osa oli varmasti kokonaan uusia tuttavuuksiakin, mutta sitä oli vaikea hahmottaa. Mutta kun tarina lähti kulkemaan, ei se enää haitannut.

Lilja, nuori leski muuttaa Katajamäen kaupan yläkertaan. Lilja on päättänyt aloittaa uuden elämän puolisonsa kuoleman jälkeen paikassa, josta ei tunne etukäteen juuri ketään. Myös hänen lähes samanikäinen tytärpuolensa Ilse muuttaa kylälle, mutta naisten välit eivät ole kovinkaan lämpimät. Lisäksi koululla on uusi opettaja Severi, joka on selvästi iskenyt silmänsä Liljaan, vaikkei tämä ole kiinnostunut minkäänlaisesta suhteesta.

Alexander McCall Smith: Kalaharin konekirjoituskoulu miehille

Palasin jälleen Mma Ramotswen ja kumppaneiden pariin. Luen sarjaa sinnikkäästi järjestyksessä ja olen vasta kolmannessa osassa. Kaupunkiin ilmaantuu toinenkin etsivätoimisto, joka mainostaa itseään reippaasti ja kehottaa uskomaan tutkimukset miehelle. Naisten etsivätoimisto nro 1:llä kuitenkin riittää edelleen asiakkaita.

Toimiston sihteeri Mma Makutsi puolestaan pohtii, miten voisi tienata lisää rahaa ja päätyy perustamaan konekirjoituskoulun miehille, jotka tarvitsevat työssään konekirjoitustaitoa. Eikä siinä harjoittelussa haittaa, vaikka koneessa ei ihan kaikki kirjaimet toimisikaan.

Donna Leon: Maalliset jäänteet

Donna Leonin Guido Brunetti -sarja on viime vuosina tuntunut toistavan itseään. Maallisissa jäänteissä tehdään sentään paikanvaihdos, mikä tuntui erittäin tervetulleelta vaihtelulta.

Brunetti päätyy parin viikon sairaslomalle teeskenneltyään sydänkohtausta pelastaakseen kiivasluontoisen työtoverinsa uhittelemasta väärällä ihmiselle. Sairaslomaa hän lähtee viettämään vaimonsa sukulaisen huvilalle. Huvilan talonmiehenä onkin Brunettin isän vanha ystävä, joten yhteys löytyy helposti.

Vajaan parin viikon kuluttua mies kuitenkin katoaa. Mitä on tapahtunut? Brunetti ryhtyy sairauslomastaan huolimatta selvittämään asiaa.

Leonin romaaneissa on viime aikoina tuotu vahvasti esille huoli ympäristöstä, jätteiden käsittelystä ja Venetsian lisääntyneestä turismista. Niin tässäkin.

Ympäristönvaihdos teki kuitenkin terää ja pidin Maallisista jäänteistä enemmän kuin parista edellisestä sarjan osasta. Kuuntelin Maalliset jäänteet kirjaston äänikirjana ja minulle tuli jopa hiukan kiire ehtiä lukea se ennen palautuspäivää. Tarina veti kuitenkin niin hyvin, että ehdin hyvin.

Tarja Leinonen: Koti koivun alla

- Kun on aina ikävä jonnekin, tai jotakin, Seija vastaa.
- Niin se tahtoo elämä kulukia. Joutuu ikävöimään, eno myöntelee.

Ajattelin, että nyt riittää. On julkaistu jo monta kirjaa naisen asemasta lestadiolaisuudessa, ja olen jo täynnä niitä. Koti koivun alla (2018) kuuluu siihen genreen, mutta lopulta se olikin enemmän kuvaus ajasta, joka on mennyt, perheestä, jossa on sääntöjä ja nuoresta tytöstä, joka ei sovi sääntöihin. Se, että, perhe sattuu samalla olemaan lestadiolainen, ei oikeastaan ollutkaan juuri tässä kirjassa pääasia.

Seijan tarina, johon kuuluu kesäksi tehty asuntovaunukoti koivun alla, kasetilta soitettu musiikki, enojen tuoma televisio ja poikaystävä, joka ei ole valmis asettumaan aloilleen ja ryhtymään tulevan lapsen isäksi, oli virkistävä ja mukaansatempaava lukukokemus, josta nautin suuresti.

Seija seisoo keskellä aitan lattiaa ja katsoo Hannua, joka siirtyy lähemmäksi ja vetää hänet lähelleen.
- Oliko sinulla huolia?