Pehkonen Kirsi: Jylhäsalmella salamoi

Äiti oli puhelimessa epäillyt, ettei Anna osaisi yksin nukkua vieraassa talossa. Mutta äiti ei tullut ajatelleeksi, että yksin hän nukkui kaupungissakin, miksi se muualla olisi sen kummempaa. Haapa-ahon talo, kokonainen ihmisikä sitten rakennettu, oli tietysti vielä vieras ja sen äänet outoja. Valokin erilaista kuin katulamputetussa kaupungissa, mutta Anna nukkui hyvin ja sikeästi.

Kirsi Pehkosen Jylhäsalmi-sarjan ensimmäinen osa Sydämenasioita Jylhäsalmella, oli mukava lempeä lukukokemus. Samoin hyväntuulen kirjaksi osoittautui myös tämä seuraava osa, Jylhäsalmella salamoi (2018).

Minun on hieman vaikea käsittää, millä Anna aikoo elää vuokratessaan syksyksi vanhan talon maalta Jylhäsalmelta. Lontoossa toistaiseksi asuva miesystävä Tom on laskenut pystyvänsä etätöihin, mutta Anna ottaa omasta kiinteistövälittäjän työstään vapaata syksyn ajaksi. Kun Tom ei sitten tulekaan, Anna joutuu miettimään syksyn kuvioita. Muutoin Annan suunnitelmat kuulostavat suorastaan ihanteelliselta ja voin vain kuvitella kuinka hyvältä tuntuu kesäinen ruoho paljaiden jalkojen alla.

Eikä maalla sitä paitsi ole ollenkaan niin yksinäistä kuin olisi voinut kuvitella. Haapa-ahon ohitsekin ajelee jos jonkinlaista autoa.

Satu Rämö: Islantilainen kodinonni

Lapsiin ei kiinnitetä erityishuomiota siksi, että he ovat lapsia, mutta toisaalta heitä ei myöskään suljeta ulkokehälle siksi, että he ovat lapsia. Lapset ovat kuten muutkin ihmiset. Vähän lyhempiä ja kärsimättömämpiä vain.

Olen seurannut monta vuotta Satu Rämön Salamatkustaja-blogia. Pari vuotta sitten luin Rämön kirjan Islantilainen voittaa aina ja nyt sitten kirjan islantilaisesta perhe-elämästä. Islantilainen kodinonni (2018) kertoo niistä peloista, jota varmaan monikin esikoistaan odottava miettii: muuttuuko koko elämä, onko minuudesta mitään jäljellä sen jälkeen kun muuttuukin yhtäkkiä äidiksi. Mutta Islannissa myös perhe-elämä on mutkatonta ja otetaan vastaan sellaisena kuin se on. Kaikki muuttuu, mutta vain paremmaksi. Lapset tulevat mukaan mihin vain, tarvittaessa myös töihin.

Islannissa naisten tai miesten ei tarvitse tehdä valintaa uran tai lasten välillä. Täällä voi saada molemmat.

Kirjassa avataan myös islantilaisen vanhempainvapaa-järjestelmän taustoja ja vaikutuksia. Ainakin sen osuuden soisin myös suomalaisten päättäjien lukevan ja miettivät sitten uudestaan, voisiko suomalaista järjestelmää uudistaa ja mihin suuntaan.

Gail Honeyman: Eleanorille kuuluu ihan hyvää

Voi Eleanor! Olin lukenut useammasta blogista kehuja Eleanorille kuuluu ihan hyvää (2018) -kirjasta, ja kuuntelin sen äänikirjana. Kuuluu ehdottomasti niihin tänä vuonna lukemiini kirjoihin, joita suosittelen muillekin!

Eleanor elää erakkomaisesti ilman ystäviä. Hän käy töissä, muttei ole ystävystynyt työtovereidensa kanssa. Hänellä on tietyt rutiinit lounaan ja muiden arjen toimien suhteen, eikä hän poikkea niistä koskaan. Ainoastaan äiti soittaa kerran viikossa, vaikkeivat puhelut olekaan Eleanorista mukavia. Eleanor ei oikein osaa olla ihmisten kanssa ja viikonloput hän viettää votkapullo seuranaan kotonaan.

Mutta yllättäen uusi työkaveri vetää Eleanorin lähes väkisin mukanaan tutustumaan uusiin ihmisiin ja Eleanorin rutiinit alkavat muuttua. Eleanor on hulvattoman hauska, koskettava, surullinen - mutta lopulta kaikki näyttää paljon paremmalta.

Paula Havaste: Pronssitähti

Vuosien mittaan - vuosikymmenten oikeastaan - Anna tiesi oppineensa nopeaksi ihmistuntijaksi. Tämä portaissa kompuroiva ja tuliaisiaan tarjoava Villem, joka puhutteli muitta mutkitta häntä tädiksi, vaikutti tolvanalta, mutta kohteliaalta tolvanalta kuitenkin.

Paula Havaste, yksi suosikkikirjailijoistani ja uusi aihe lähempänä nykypäivää. On vuosi 1949 Virossa. Villem on talonpoika, jonka intohimona on kirjoittaa runoja, ja onpa hän nyt kirjoittanut voitokkaan runon ja pääsee noutamaan kunniakirjaa ja pronssitähteä Tallinnasta. Vaimo Vilja varustaa miehensä matkaan ja pyytää tuliaisiksi vain yhtä asiaa: karjuporsasta. Kun runoilijaa juhlitaan kaupungin melskeessä, voi moni asia mennä vikaan.

Viljalla on omat salaisuutensa suojeltavina, ja siksi on parasta olla herättämättä liikaa huomiota neuvosto-Virossa, jossa voi helposti joutua lähetetyksi Siperiaan.

Johanna Valkama: Kaukosaarten Aino

Kaukosaarten Ainon (2018) lukemisesta on muutama viikko aikaa, eikä järkevän sanottavan keksiminen muutu silloin yleensä helpommaksi. Aino muodosti hyvän jatkon sarjalle, ja pidin siitä kovasti.

Aino, johon kirjan nimessä viitataan ei olekaan samaa sukua edellisten osien Itämeren Aurin ja Linnavuoren Tuulin kanssa. Jo näkökulman vaihtuminen, se, että matkaan lähdetäänkin Aurin pojan Iki-Kuuran mukana, tuntui piristävältä poikkeukselta. Kirja toimii myös itsenäisenä, jos ei aivan muista tai ei ole lukenut sarjan aiempia käänteitä, niin se ei haittaa lainkaan.

Tarina Iki-Kuurasta ja Annista sijoittuu kaukaisille Färsaarille, karuun ja yksinäiseen ympäristöön. Iki-Kuura etsii omaa paikkaansa maailmassa, Ann on elämässä pettynyt ja haluaa vain piiloutua maailmalta. Kaukosaarten Aino on nautinnollista luettavaa ja tarina vetäisi mukaansa nopeasti!

Taavi Soininvaara: Teräsarkku

"Tuollainen asenne johtaa poliisiorganisaatiossa vain syrjäytymiseen. Sinun tapauksessasi on jo johtanut. Et todellakaan osaa valita puoltasi."

Palasin Arto Ratamosta kertovassa dekkarisarjassa taaksepäin ja kahlasin läpi muutaman vuoden takaisen kirjan Teräsarkku (2014). Jostain syystä tämä tuntui nimenomaan kahlaamiselta, sujuvasti en saanut tätä luettua. Ehkä asiaan vaikutti se, että liian tuoreessa muistissa oli vielä alkusyksystä lukemani Inferno.fi, joka sijoittuu sarjan alkupäähän ja ei myöskään ollut aivan ykkössuosikkini sarjan kirjoista. Tai ehkä ihan yksinkertaisesti en jaksa innostua kirjasta, joka alkaa kuvauksella teräsarkkuun kuolemaan suljetusta päähenkilöstä.

Ratamo epäilee työtoveriaan paperittomiin liittyvästä rikollisuudesta, mutta todisteiden löytäminen on hankalaa. Samaan aikaan hän selvittää biologisen, Ruotsissa asuneen isänsä kohtaloa.

Arto Ratamo -sarja
Ebola-Helsinki 2000
Inferno.fi 2001
Koston komissio 2002
Ikuisesti paha 2003
Vihan enkeli 2004
Pimeyden ydin 2005
Marsalkan miekka 2006
Jumalten sota 2007
Toinen peto 2013
Teräsarkku 2014
Haukka ja kyyhky 2015
Venäläinen vieras 2016
Neljäs valtakunta 2017

Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa

- Missä sinun vauvan isä on? Jos saa kysyä.

- Intiassa, vastasin ja sammutin auton.

- Onko se intialainen?

- Ei. Helsingistä.

- Miksei se tule ulkomailta poies?

- Haluaa ajatella.

- Jaha.

Toteamus oli lyhyt mutta Arvon äänensävystä olisi riittänyt tutkijoille eriteltävää pitkäksi aikaa.

Kaksi aiemmin lukemaani Veera Vaahtera -romaania (Kevyesti kipsissä ja Sopivasti sekaisin)

ovat olleet suosikkejani, ja niin myös tämä vähän vanhempaa tuotantoa oleva Rakkautta, vahingossa (2013). Pihla pakenee tyhjäksi jääneen mummolan turviin Lappiin, kun huomaa olevansa raskaana ja luotettavuuden perikuvana pitämänsä lapsen isä Otto lähtee Intiaan meditoimaan.

Mummola sattuu olemaan kilometrien päässä sellaisista mukavuuksista kuin esimerkiksi kauppa, joten ihan helppoa ei ajokortittoman helsinkiläisnaisen ole asettua sinne lastaan odottamaan. Kylällä ei liikaa potentiaalisia ehdokkaita ole isäpuolen rooliin, mutta sen verran kuitenkin, että Pihla saa päänsä sekaisin. Kahvilan pitäjä Leevi puhuu lämpimikseen kaikille naisille ja naapurin papan sukulaispoika Mårten ei osaa edes suomea kunnolla. Vai olisiko Otosta sittenkin perheidyllin osaksi?

Rakkautta, vahingossa osoittautui olevan riemastuttava romantiikkapläjäys keskelle lukujumia.

Riikka Ala-harja: Kahden perheen Ebba

Mä kaipaan hirveästi sitä, että saisin olla rauhassa, maata sängyssä ja olla kännykällä, katsoa mun suosikkitubettajia ja käydä välillä paahtamassa leipää. Olla relasti. Koko isä-äiti-homma on ihme juttu: aina kun mä olen isän kanssa, mulla on ikävä äitiä. Aina kun mä olen äidin kanssa, tuntuu että yks pala puuttuu. Isä puuttuu. Mulla ei ole koskaan ihan hyvä. Paitsi ehkä kavereiden kanssa.

Lastenromaani Kahden perheen Ebba (2018) jatkaa Kahden maan Ebbasta tutun päähenkilön tarinaa. Pidin edellisestä osasta valtavasti ja halusinkin ehdottomasti lukea myös Kahden perheen Eban. Ebba on nyt viidennellä luokalla ja tänä keväänä isä matkustaa Saksasta uuden perheensä kanssa Helsinkiin lomalle tapaamaan Ebbaa.

Ebba kuvaa edelleen niitä ristiriitoja, mitä kahden perheen välillä sukkuloivan lapsen mielessä saattaa. Mustasukkaisuutta, ikävää.

Lisäksi toinen kirjan kantavista teemoista on tosi nolo juttu: kuukautiset. Ebban kuukautiset alkavat kesken kivan Korkeasaari-retken, mutta Ebba keksii tosi näppärästi mitä tehdä. Ja vaikka nolottaa, kehtaa kertoa siitä läheisille aikuisille.

Ebba on tosi herttainen, lämminhenkinen kirja, jossa loppujen lopuksi kaikki tulevat toimeen keskenään ja kaikki on ihan hyvin.

Kirja merkkaa myös yhden kohdan (kirjassa viittauksia populaarikulttuuriin) Helmet-lukuhaasteesta.

Ilkka Remes: Perikato

"Pitääkö minun kertoa tiedustelusta leipänsä ansaitsevalle pojalleni alan alkeissäännöistä?"
Äidin äänensävy oli muuttunut lähes aggressiiviseksi.
"En aio kommentoida isäsi kirjettä tämän enempää", äiti jatkoi tiukasti. "Oletan, että pystyt noudattamaan saamiasi ohjeita."

Pitkästä aikaa Ilkka Remeksen kirja, jonka sain kahlattua läpi. Henkilöitä on paljon, tapahtumia valtavasti ja jos kirjaa jää lukemaan liian pitkäksi aikaa, on jo unohtanut puolet. Niinpä luinkin kirjan nopeasti. Perikato aloittaa uuden sarjan, joten ainakin tämä oli siinä mielessä helppo lukea, ettei lukijan oletettu tietävän henkilöistä mitään valmiiksi.

Päähenkilö on amerikkalais-suomalainen Robert, jonka monimutkaista sukuvyyhteä vasta raotetaan kirjassa. Suomen asemaa maailmassa, salaisia suunnitelmia ja monimutkaisia juonikuvioita vyörytetään esiin, tuttuun Remeksen tyyliin.

Diana Gabaldon: Tuliristi

Huomaan taas, kuinka vaikeaa on kirjoittaa postausta kirjasta, jonka lukemisesta on vierähtänyt hetki, eikä kirjaakaan ole enää käsillä. Gabaldonin Matkantekijä-kirjat ovat vielä niin paksuja ja tapahtumarikkaita, että tuntuu kuin ei yhtään tavoittaisi enää sitä, mistä Tuliristissä oikein lähdettiinkään liikkeelle. Tai mihin siinä päädyttiin. Tuliristi on hajanainen, vaikkakin taidokkaasti kirjoitettu.

Vapaussota häämöttää, mutta vielä ei ole sen aika. Siihen saakka on kuitenkin selvittävä hengissä. Kohtalo kuljettaa koko porukkaa ja kirjassa pelätään jonkun hengen puolesta useampaan otteeseen.

Olen etsinyt oikeaa kronologiaa kirjoille Dianan Gabaldonin omilta nettisivuilta ja kirjojen suomennoksia Wikipedian suomenkielisiltä sivuilta.

1. Muukalainen
2. Sudenkorento 
3. Matkantekijä
   Lordi John ja Hellfire-klubi (kirjassa Lordi John ja paholaisen korttipakka)
   Lordin yksityisasia
   Lordi John ja riivaajatar (kirjassa Lordi John ja paholaisen korttipakka)
   Lordi John ja veitsenterän veljeskunta
   Lordi John ja sotilaan haamu (kirjassa Lordi John ja paholaisen korttipakka)
   Armeijan käytäntö (kirjassa Tulivana)
   Skottilainen vanki
   Lordi John ja zombien vitsaus (kirjassa Tulivana) 
4. Syysrummut 
5. Tuliristi 
6. Lumen ja tuhkan maa 
7. Luiden kaiku 
8. Sydänverelläni kirjoitettu
   Lehtenä pyhäinpäivän tuulessa (kirjassa Tulivana)
   Välitila (kirjassa Tulivana)
   Kokemattomat (kirjassa Kokemattomat ja muita kertomuksia)

Jatkumo - sarjakirjojen lukuhaaste.